Teemu Pukki HJK:n harjoituksissa huhtikuussa 2011.

Kun Futaamo viime huhtikuussa haastatteli HJK:n Teemu Pukkia, tämä oli suurelle yleisölle jokseenkin tuntematon nimi.

Kun Pukki pyssytti elokuussa kolme maalia saksalaista suurseuraa Schalkea vastaan ja lähti Bundesliigaan pelaamaan, hänestä puhuivat nekin, jotka eivät niin jalkapallosta olleet perustaneet. Uroteot jatkuivat Saksassa, ja Pukista tuli verkkouutisoijien kultakimpale. Vähän sellainen kuin jääkiekkoilija Mikael Granlundista tuli keväällä ilmaveivimaalilla höystetyn MM-kullan jälkeen.

Urheiluvuonna 2011 nimi Granlund tai Pukki nettiuutisen otsikossa takasi – ja takaa yhä – kohtalaisesti tai runsaasti klikkejä, joilla verkkouutisen arvoa ainakin jossain määrin mitataan. Verkkouutisoinnissa kiinnostava nimi houkuttelee usein enemmän lukijoita kuin varsinainen uutisen aihe.

Kun Pukki teki läpimurron Saksassa, Suomessa tehtiin otsikoita siitä, millaisia otsikoita Pukista oli tehty Saksassa. Ja ihmiset klikkasivat. Sama tahti jatkuu urheiluvuonna 2012: nuoren, superlupaavan pelaajan nimi on nettiotsikossa kuumaa kamaa.

HJK lainasi viime viikolla toisen nuoren supertähtensä Alexander Ringin Bundesliigan Borussia Möcnhegladbachiin, ja tämä onnistui heti ensimmäisessä harjoitusottelussaan kahdesti maalinteossa.

Näppituntumalta veikkaan, että Ringistä uutisoitiin loppiaisviikonloppuna enemmän kuin kenestäkään toisesta suomalaisurheilijasta. Pelkästään Suomifutis.fi -sivusto teki Ringistä useita uutisia päivässä.

Ja kuin rusinana berliininmunkin päälle Pukki maalasi Schalken harjoitusottelussa samana päivänä jona Ring maalasi Borussialle. Nettijuttuja oli helppo otsikoida.

Futaamo ei vielä tiedä, keitä pelaajia tulevana keväänä videohaastatellaan. Haastatteluja on kuitenkin luvassa. Ja muitakin juttuja – ehkä muistakin kuin Teemu Pukista tai Alexander Ringistä.

Britanniassa nähtiin keväällä erikoinen episodi, kun kunnon perheenisä, Manchester United -legenda Ryan Giggs yhdistettiin Twitterissä Big Brother -tähti Imogen Thomasiin. Giggs uhkasi viktoriaaniselta ajalta peräisin olevaan ”suukapulalakiin” (Gagging order) vedoten haastaa oikeuteen Twitterin ja kaikki muut lemmenseikkailuista vihjailijat. Lopulta parlamentissa todettiin, että kaikkia 75 000:tta Giggsin nimen twiitannutta ei voida passittaa vankilaan.

Britanniassa media on valtavan kiinnostunut futaajien yksityiselämästä, ja jotkut pelaajat myyvät häidensä kuvausoikeuksia eniten tarjoavalle tai twiittaavat vauvauutisensa, huonekaluostoksensa ja iltamenonsa kymmenille- tai sadoilletuhansille lukijoilleen.

Suomessa huippufutaajat ovat vetäneet ihan toisenlaista linjaa. Jari Litmanen ei esittele perhettään Kotiliedessä, eikä Sami Hyypiää näe Seiskan otsikoissa. Maajoukkuepuolustaja Petri Pasanen kieltäytyi viime viikon Veikkaajassa vastaamasta ihan viattomaan kysymykseen, muuttiko perhe hänen mukanaan Saksasta Itävaltaan.

Suomi-futiksen suurin Twitter-kohu taisi olla se, kun Shefki Kuqi vihjasi Twitterissä lopettavansa uransa. Kuqi korjasi pian, että hän ei käytä Twitteriä, Facebookia tai sähköpostia, vaan asialla oli vale-Shefkin perustama Twitter-tili.

Suomen maajoukkueessa on meneillään sukupolvenvaihdos. Samalla muuttuu pelaajien suhtautuminen julkisuuteen.

Näin voi päätellä ainakin seuraamalla Twitterissä Lauri Dalla Vallea. Pohjoiskarjalaisen Tattikeisarin poika siirtyi neljä vuotta sitten teinisensaationa Joensuusta Liverpooliin, ja hänestä on siitä asti toivottu Suomelle uutta tähteä.

Dalla Valle twiittaa tyttöystävästään kirjoitetut uutiset ja ilmoittaa jos pariskunnan arjesta kertovaan blogiin on tullut päivityksiä.

Samalla Dalla Valle on alkanut hyödyntää maailmalla yleistä käytäntöä esitellä sponsorinsa sosiaalisessa mediassa.

Facebookissa Dalla Valle ilmoittaa tykkäävänsä kahdesta FB-sivustosta. Toinen on Niken kansainvälinen sivusto, toinen Niken suomalainen sivusto.

Kun blogista tulee tarpeeksi suosittu, alkaa sen ympärille ilmestyä erilaisia oheistuotteita. Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen vuodesta 2005 julkaiseman Hel Looks -tyyliblogin innoittamana on syntynyt muun muassa valokuvanäyttely, kaupunkitapahtumia ja jopa Hel Looksia parodioiva Lande Looks -blogi. Eikä suosio rajoitu kotimaahan, sillä Hel Looksin lukijoista suurin osa on ulkomailta.

Vaatteiden lisäksi tyyliblogit esittelevät toinen toistaan erikoisempia hahmoja sekä toimivat oivallisina muodin ja kulttuurihistorian tallentajina. Vanhoja kaupunkikuvia katsellessani itseäni kiinnostaa juuri ihmisten pukeutuminen. Huvittavaa, että 70-luvun kuvissa naiset käyvät torilla mummohuivi päässä ja korkokengät jalassa! Myös muodin kierrätys näkyy: 50-luvun nuoret miehet muistuttavat erehdyttävästi tämän päivän hipstereitä sliipatuissa hiuksissaan ja mustissa silmälaseissaan.

Menneiden vuosikymmenten kaupunkilaisilla on kaikilla päällään samanlainen musta villapomppa, joka vappuna vaihdetaan vaaleaan poplariin, mutta Hel Looksissa esiintyville tärkeintä on oma ja erottuva tyyli. Liisa Jokisen mukaan Hel Looksin ulkomaisia lukijoita viehättääkin juuri suomalaisten omalaatuinen pukeutuminen.

Nyt valikoima Hel Looksin parhaita kuvia matkaa Belgian Antwerpeniin suomalaista muotia esittelevään tapahtumaan. Valokuvanäyttelyn lisäksi Winkelhaakin näyttelykeskukseen pystytetään pop-up kauppa, jossa on myynnissä myös oman VaadinDesign-merkkini koruja ja asusteita. Tapahtuma on hieno tilaisuus tutustuttaa belgialaisia suomalaisten suunnittelijoiden tuotteisiin. Tällä kertaa blogi edesauttaa siis myös suomalaisen designin ja kulttuurin vientiä.

Facebook on aina ollut vähän puolivillainen ja huono. Sitä vastoin kesällä julkistettu yhteisöpalvelu Google+ toimii monin verroin paremmin ja on siivomman näköinen kuin FB ikinä. Google+ on siis todella hyvä, fantsu ja priima. Sitä vain ei käytä kukaan.

Okei, valokuvausrinkini Plussassa on aktiivinen ja koostuu monipuolisista harrastajista ympäri maailman, mutta en minä niitä ihmisiä tunne. Ikinä nähnytkään. Kaikki kamut, kummit, tutut ja pummit ovat Facebookissa.

Viime viikolla Mark Zuckerberg tovereineen julkaisi kaiken kukkuraksi sen järkyn sivupalkin, josta näkee kuka kommentoi mitä ja kuka luulee kuuntelevansa salaa Ressu Redfordia. Facebookista tuli entistä rumempi ja tosi hankala käyttää.

Eilen illalla sävel muuttui, reippaasti kuin modulaatiossa. Bongasin Twitterissä TechCrunchin vinkin jossa neuvotaan kuinka voi etukäteen kokeilla, miten lokakuussa julkaistava FB:n aikajana toimii. Ja kyllähän se toimii.

Fesen aikajana on kuin penkoisi vintillä vanhoja kouluvihkoja ja kaverikuvia. Vuosien päähän ulottuvia tapahtumia ja kuomien kommentteja on todella vänkää selailla. Juuri sellaista syksyisen illan puuhaa, kun otetaan hapankorppua Oltermannilla ja kaakaota.

Ennen kaikkea aikajana muistuttaa siitä, että elämä on Facebookin ulkopuolella ja FB on vain kanava jolla asioita voi jakaa niiden ihmisten kanssa, joita ei biologisista tai geologisista syistä tapaa päivittäin tai edes vuosittain.

Jatkamme, saamme kenties elää.

P.S.
Aikani janaa selailtuani olen erityisen tyytyväinen siihen, ettei statuksien virrasta ainakaan pikakelauksella löytynyt mitään erityisen kiusallista sisältöä. Eniten äkkiväärää oli ehkä se, että jostain syystä kirjoitin tilapäivityksiä pitkään englanniksi, vaikka kavereina oli vain muutama hassu hahmo Espoosta ja Kurikasta.

Ilta-Sanomien verkkolehti 23.8.2011

Kirjoitin keväällä älypuhelinsovelluksesta, jonka avulla kuka tahansa voi myydä ottamiaan kännykkäkuvia kotimaisille uutistahoille. Maaliskuussa lanseerattu startup-projekti Scoopshot on puolessa vuodessa lähtenyt oivaan nosteeseen. Sovellus toimii nyt Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Virossa ja Alankomaissa.

“Lukijoiden kuviksi” palkkiotkin ovat aivan kohtuullisia, kunhan muistaa lähettää ylläpitäjille verokorttinsa. Kuvan hinnan voi määritellä itse arvioimansa uutisarvon mukaan haarukkaan 9–199 euroa. Scoopshotin tiedotteen mukaan tähän mennessä eniten tienannut kuvaaja hipoo jo 4000 euron rajaa.

Skuuppikuvaajalla voi parhaimmillaan käydä erinomainen mäihä: yllä näkyvässä ruutukaappauksessa oleva ohikulkijan ottama kuva ostettiin vartin sisään kahden mediatalon toimesta ja se oli esillä sekä Ilta-Sanomien että MTV3:n verkkolehtien etusivuilla. Sen lisäksi kuva valittiin Scoopshotin sivuilla kuukauden parhaaksi otokseksi ja palkittiin tuhannella eurolla.

Yhdellä sopivassa tilanteessa otetulla kuvalla voi siis ansaita kelpo taskurahat. Ainakin jos vertaa tavanomaisempaan malliin eli siihen, että lukijat lähettävät kuviaan multimediaviesteinä toimitukseen ja julkaistut palkitaan leffalipulla.

Nykyisen kaltaisessa miljoonan median maailmassa on vain oikein, että kännykkäräpsäyttelijät palkitaan säällisesti, koska se myös nostaa nettikuvien tasoa – vain parhaimmista otoksista maksetaan.

Mitä tiettyjen mediatalojen edustamiin huomiotaherättäviin työsuhdekäytäntöihin ja tekijänoikeushärdelleihin tulee, niin näitä nettiuutisvirtaan hukkuvia taskujournalismin tuotoksia ei mielestäni pidä sotkea niihin. Tulikin mieleeni, että ammattikuvaajien ja -toimittajien oikeuksien puolesta voi osoittaa mieltä Rautatientorilla huomenna keskiviikkona 7.9.2011 tai allekirjoittamalla adressin osoitteessa pelastakaareijo.fi.

P.S.
Artikkelin kuvassa näkyvä onnettomuus ei onneksi ollut yhtä paha miltä aluksi näytti. Tilanne paikan päällä oli tosin melko sekava: lasia oli joka puolella, paikalle ajoi puoli pelastuslaitosta ja itse Joulupukki otti valokuvia kadulla istuvasta miehestä jonka päälle lähikuppilan tarjoilija kaatoi jääpaloja. Niin ja minä olin se ohikulkija joka nappasi tuon kännykuvan.

Jos kaikki media on netissä helposti saatavilla, miten sisällöntuottajat voivat tienata?

Ottamalla vastaan yleisön kiitoksen, keksi rovaniemeläinen Favor Company Oy, joka julkaisi Favor-nettipalvelunsa beta-version juhannuksen alla.

Favor-palvelussa yleisö palkitsee artistin. Käyttäjä voi kirjauduttuaan julkaista Favorissa mitä tahansa itse tuottamaansa sisältöä, esimerkiksi kuvia, musiikkia, videoita tai tekstiä. Omaa julkaisuaan voi levittää linkin kautta ja olla siis itsensä mainostaja.

Muut voivat nauttia tuotoksista, mutta niiden kommentointi maksaa. “Return the Favor” -komennolla käyttäjä ikään kuin aplodeeraa netissä kokemalleen sisällölle haluamallaan summalla. Artisti saa summasta 90 prosenttia, loput kymmenen menee palveluntarjoajalle. Pienin mahdollinen maksu on 0,10 Yhdysvaltain dollaria. Maksamalla arvottaa sekä oman kommenttinsa että itse sisällön. Suurin summa saa suurimman näkyvyyden.

Mistä raha tulee palveluun? Rekisteröityessä saa automaattisesti Favor-kukkaron, jonne voi siirtää rahaa verkkopankin kautta. Ansaitut rahat tallettuvat käyttäjän Favor-kukkaroon ja ne voi saada omalle pankkitililleen jos antaa riittävästi varmoja tietoja itsestään Favor Company Oy:lle.

Itselläni kesti hetken päästä sisään Favorin palvelusten ja vastapalvelusten maailmaan, mutta ohjeet ja selkeä käyttöliittymä auttoivat tutustumisessa. Favorissa omien tuotosten julkaisu on helppoa ja niiden mahdollinen rahallinen arvo on kutkuttava ajatus. Ei muuta kuin hattu kiertämään!

“Tässä se kesä nyt sitten oli”, tokaisi tuttu heti, kun helteet purkautuivat vesisateiksi. Hyvin suomalaista. Kun mielessä on enimmäkseen pilvistä, niin koillistuulen kirkastama hallayökin tuntuu siedettävältä. Lämmintä ei kannata toivoa edes salaa.

Olin itsekin melko varma viime vuoden keväänä, että kesän lämpimimmät hetket koettiin jo helatorstain viikonloppuna ennen toukokuun puoliväliä. Toisin kävi, ja Joensuun Liperissä mitattiin heinäkuussa Suomen lämpöennätys, 37,2 astetta. Meteorologit muistuttivat, ettei tällaista sitten kannata odottaa toista kertaa ainakaan 50 vuoteen.

Tänä vuonna on kuitenkin jo sivuttu kesäkuun lämpöennätystä. Mutta nyt sen kyllä täytyy olla tässä. Heinäkuu vietään villapaidassa, sadetakissa ja hyttysöljyssä. Ei kannata käydä Forecan sivuilla vilkuilemassa ennusteita, koska siellä voi törmätä kesän korkeinta lämpötilaa arvuuttelevaan kilpailuun.

Siinä kesän kuumimman päivän ennustaja saa palkinnoksi Panasonicin ilmalämpöpumpun. Se voisi viilentää asuntoa tai mökkiä ja helpottaa perheen nukkumista, mutta eihän niitä kuumia päiviä enää tule. Kesä meni jo. Voittaja tarvitsee laitetta lämmitykseen ja kuivatukseen.

Graafinen suunnittelija Satu Karppinen aloitti Eliaksessa toukokuun alussa.

Työtehtävien muuttuessa alan katsoa ympäristöä uudenväristen lasien läpi. Vähän kuin olisi kaupungilla kenkäostoksilla, näköaisti on herkistynyt skannaamaan kaupunkikuvasta ohikulkijoiden kenkiä. Erivärisiä laseja on jo kertynyt aikaisemmista töistä, muun muassa lehti-, kirja-, ja kaupunkilasit.

Lehtilasit alkoivat hahmottua pestissäni Lapin ylioppilaslehden graafikkona ja tarkentuivat opiskeluilla Taideteollisen korkeakoulun Aikakauslehtijournalismin koulutusohjelmassa. Näillä laseilla ei pysty kulkemaan kaupan lehtihyllyn ohi pysähtymättä.

Kirjalasit juurtuivat päähäni työharjoittelussa Kustannusosakeyhtiö Teoksessa. Lasit vaikuttavat myös kirjojen lukemiseen. Tarina keskeytyy, kun silmiin osuu korjausta vaativa tavu, orporivi tai liian kapea marginaali.

Kaupunkilasit sain arkkitehtuurijulkaisua taittaessani sekä viimeisimmässä työpaikassani Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Kaupunkiympäristön turvallisuuteen liittyvän verkkokäsikirjan suunnittelu opetti katsomaan kaupunkia taas uudella tavalla: mittailemaan jalkakäytävän reunakivien korkeutta, arvioimaan pyörälyreittien sujuvuutta ja aistimaan erilaisia kaupunkitiloja.

Nyt päässäni on uudet lasit. Aloitin Eliaksessa toukokuun alussa graafisena suunnittelijana ja tuntuu, että maailma näyttää jo nyt hieman erilaiselta. Lehtiä lukiessa huomaan samalla laskevani palstaleveyksiä ja analysoivani valokuvien rajausta. Omasta postiluukusta kolahtavat asiakaslehdet kiinnostavat uudella tavalla, kun on itse päässyt lehtien tekemisen makuun.

Elias-lasit ovat mukavan moniväriset: markkinointia, journalismia, visuaalisia ilmeitä ja julkaisuja. Huh, onneksi kevätauringossa näkee kaiken taas paremmin.

TM Rakennusmaailman tutkimusnumeron (3/11) huomatuin ilmoitus oli jälleen Eliaksen suunnittelema Panasonic-ilmalämpöpumppujen mainos. Ilmoituksen huomasi peräti 77 prosenttia lukijoista eli yli 120.000 lukijaa. Parannusta edellisestä kerrasta tuli pari prosenttiyksikköä.

Lämmin vastaanotto herätti myös lämpöisiä ajatuksia, kuten eräs vastaanottaja kiteytti. Myönteiset tuntemukset nousivat toimialan keskiarvon yläpuolelle. Ilmoitusta kehuttiin selkeäksi ja hyvännäköiseksi, mihin taisi vaikuttaa myös lukijaa puhutteleva ”nätti tyttö”.

”Lukemalla tämän sai heti käsityksen tästä tuotteesta”, totesi yksi vastaaja. Monille Panasonicin laatu ja sen ansaitsemat TM-tähdet olivat kuitenkin jo ennestään tuttuja. Vahva brändi, testimenestys ja kaunis nainen vetotavat tekniikkalehden lukijaan.

*Lähde: IRO Research / Mainosmittari

Lisää aiheesta:

Lehden huomatuin ilmoitus

Fanit valtasivat suosikkiyhtyeensä kotisivut.

Mitä tulee uusien musiikillisten virtausten mukaan heittäytymiseen, olen aina auttamattomasti myöhässä. Britpopin aallon pyyhkäistessä yli Euroopan 1990-luvun puolivälin kynnyksellä minä kuuntelin sinnikkäästi Nypyköitä muutaman vuoden takaa.

Ei siis ihme, että ostin ensimmäisen Pulp-levyni vasta 1998, kun bändi oli ollut olemassa jo 20 vuotta. Pulpin kanssa kävi kuten muidenkin suosikkieni. Innostun myöhään, mutta kun innostun, en päästä irti. Se ei aina ole muodikasta. Taannoinen työkaverini purskahti säälivään nauruun, kun huomasi minun kuuntelevan This Is Hardcorea.

Pulp julkaisi levyn viimeksi 2001 ja vaipui sitten horrokseen.

Viime marraskuussa Englannista kantautui uutinen: Pulp palaa keikkalavoille. Kaltaiseni myöhäinen herääjä toki huomasi uutisen vasta tammikuussa, mutta muuten en aikaillut: lentoliput Lontooseen ja pääsylippu keikalle olivat sähköpostissa alta aikayksikön. Tapaan Jarvis Cockerin ja kumppanit Hyde Parkissa heinäkuussa.

Sittemmin on tapahtunut muutakin. Pulp on yhtäkkiä Pop. Pulpia kuulee tuon tuosta mm. Radio Helsingissä. Pulpin kotisivut on avattu uudestaan. Sivuille on avattu Pulptube: fanit voivat esittää omia versioitaan Pulpin biiseistä ja laittaa videon Youtubeen, josta se siirretään Pulpin sivuille.

Pulptubessa on tällä hetkellä 72 versiota Pulpin tuotannosta. Useimmat coveresityksistä ovat oikeasti laadukkaita. Oma suosikkejani on Deesellen tulkitsema Underwear sekä nokkelasti videoitu Jacob Rufuerin Babies. Kaikki fanit eivät ole ns. tuntemattomia. Amerikkalainen indiebändi My Chemical Romance esittää rautaisen version Common people -hitistä.

Pulptube avattiin Villenpäivänä 2011. Minä löysin sen seuraavana päivänä, siis eilen. Kerrankin olin ajoissa.