Suomalainen tulee harvoin ajatelleeksi, ettei lukutaito ole itsestäänselvyys. Lukuopetus on ollut maassamme systemaattista jo 1600-luvun lopulta asti. Jos ei osannut Katekismusta, ei ollut asiaa ehtoolliselle, joka taas oli edellytys naimisiinpääsylle. Lukutaitoa kontrolloitiin vuosittaisilla kinkereillä, ja vaadittujen asioiden osaaminen merkittiin kirkonkirjoihin.

Tänä päivänä voimme ylpeillä sillä, että suomalaiset nuoret ovat Pisa-tutkimuksen mukaan maailman parhaita lukijoita.

Sierra Leonessa asiat eivät ole yhtä hyvin. Maa on inhimillisen kehityksen indeksillä mitaten maailman kolmanneksi köyhin valtio. Yli kymmenvuotisen sisällissodan aikana Sierra Leoneen on syntynyt kokonainen sukupolvi, joka ei ole koskaan käynyt koulua. Vain kolmannes sierraleonelaisista osaa lukea.

Suomen Pakolaisavun Parempi Lahja auttaa sodan ja kriisien runtelemien maiden ihmisiä uuteen alkuun. Lukutaitoryhmässä opiskelijat oppivat luku- ja laskutaidon lisäksi monia muita hyödyllisiä asioita — he saavat tietoa muun muassa terveydenhuollosta, kestävistä viljelytavoista, ravitsemuksesta ja rahankäytöstä. Myös demokraattista päätöksentekoa ja väkivallatonta kommunikaatiota harjoitellaan.

Me olemme saaneet arvokkaan lahjan. Nyt on aika antaa se eteenpäin. Voit seurata pakettimme avaamista täällä.

Hyvää uutta vuotta!

Sierra Leonessa Bandajuman pakolaisleirillä opettaja pyysi lukutaitoryhmän jäseniä kirjoittamaan maahan piirtämäänsä oppimisukkoon, miten kurssi on heidän elämäänsä muuttanut. Mahassa näkyi uusi työpaikka, päässä ajantaju ja rohkeus julkisilla paikoilla puhumiseen. Kuva: Outi Perähuhta

Applen iPhone 4:n mainosslogan osuu naulan kantaan. Ironia lienee kuitenkin tahatonta. Teknologisia innovaatioita tuodaan markkinoille hengästyttävällä vauhdilla. Vimpaimien lanseeraus on tuskin päättynyt, kun niitä jo laivataan purettaviksi Kiinaan. Juuri nyt et ole mitään ilman uutta iPhone 4:sta tai vastaavaa aasialaista androidia.

Applen uutta lippulaivaa iPadia ei vielä edes saa Suomesta, kun Aalto-yliopiston tutkija Petteri Vainikka jo ennustaa sen hautajaisia. Vuoden päästä markkinat kuulemma täyttyvät kiinalaisista ja korealaisista tableteista, jotka päivittävät iPadin mennen tullen. Julkaisijoiden bisnes kun ei toimi AppStoren ekosysteemissä.

Pohdimme perjantaina Bolder Helsingin järjestämässä Maggieflow-seminaarissa tablettien vaikutusta lehtibisnekseen. Vainikan ja muiden seminaarin luennoitsijoiden mielenkiintoiset esitykset sekä iltapäivän työpajojen satoa (muistiinpanoja tajunnanvirrasta) julkaistaneen lähipäivinä Maggieflown sivustolla. Vaikka meillä ei lasipalloa ollutkaan, näimme tulevaisuudessa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Ideoiden pallottelu tuttujen ja tuntemattomien kollegoiden kanssa oli antoisaa.

On mielenkiintoista nähdä kuinka elämämme muuttuu. Taas. On vielä mielenkiintoisempaa olla aktiivisesti mukana muutoksessa. Vaikuttaa siihen suunnittelijana, yrittäjänä, kuluttajana ja vanhempana.

Miltäköhän tämän hetken visiomme vaikuttavat kymmenen vuoden päästä? Jälkiviisaan on helppo hymyillä vaikkapa Newsweek-lehden internet-hypeä kritisoivalle artikkelille vuodelta 1995: “The internet? Bah!”

Eikä teknologisen ja sosiaalisen murroksen ennustaminen ole mennyt ihan nappiin aina muiltakaan:

“I think there is a world market for maybe five computers.”
Thomas Watson, IBM:n johtaja, 1943.

“Computers in the future may weigh no more than 1,5 tons.”
Popular Mechanics -lehti, 1949.

“There is no reason for any idividual to have a computer in their home.”
Ken Olson, President of DEC, World Future Society Convention, 1977.

“You aren’t going to turn passive consumers into active trollers on the Internet.”
Stephen Weiswasser, senior VP, ABC television, 1989.

“Painettu lehti ei koskaan kuole.”
Yleinen mielipide, 2010.

Jotkut asiat eivät muutu. Koskaan.

Heinäkuun vietämme Kainuussa. Ympärillämme levittäytyvä vaarainen järvimaisema on saanut muotonsa jo lähestulkoon 10 000 vuotta sitten. Elämässä, jossa kaikki muuttuu koko ajan, se kuulostaa ikuisuudelta. Luonnon ekosysteemissä se on lyhyt aika.

Nukumme yömme sata vuotta vanhassa riihessä. Rakastan sen tummaksi patinoituneita vanhoja hirsiä ja huopakaton pehmeää ropinaa sateella.

Iltasaduksi luen lapsille vanhoja Melukylän lapsia, Eemeliä ja Peppi Pitkätossua. Kirjat käymme lainaamassa Ristijärven kunnan pienestä kirjastosta. iPadilla ei ole aittaan mitään asiaa. Sähköinen näyttö ei korvaa vanhan kirjan tuoksua ja kellastuneiden, hiirenkorvalle luettujen sivujen kahinaa. En halua pilata tunnelmaa edes uudella valaisimella. 70-luvun seinälampun keltaisessa valokeilassa lukunautinto on täydellinen.

Vedet kannetaan järvestä ja lämmitetään puilla, tiskit tiskataan käsin, letut paistetaan nuotiolla… Sellaista on elämä. Heinäkuussa.

Puhtaat vaatteet -kampanjan muotinäytös esittelee vaatteiden avulla niiden tekijöiden tarinan. Paljonko muotitopin hinta nousisi, jos sen ompelijalle maksettaisiin elämiseen riittävä palkka? Mitä farkkujen hiekkapuhallus aiheuttaa tekijälleen? Millainen voisi olla eettinen kierrätysvaate ja mitä vaihtoehtoja kuluttajalle on tarjolla? Tuttuja ja tuntemattomia esiintyjiä, yllättäviä asuja – ja mitä ne meille kertovatkaan?

Tulethan ottamaan selvää!

Sunnuntaina 30.5. kello 15:00 – 15:30
Maailma kylässä, Rautatientorin Mekong-lava, Helsinki

Yllä oleva teksti on suora lainaus Puhtaat Vaatteet -kampanjan facebook-sivulla julkaistusta tapahtumakutsusta.

Bongaa Koiramies!

Maaliskuussa lanseerattu Puhtaat Vaatteet -kampanja on saanut hyvän startin Suomessa. Aihe on ollut näkyvästi esillä mediassa ja kampanjan facebook-ryhmä on kerännyt lähes 2 000 jäsentä.

Kesäkuussa voitte osallistua kampanjaan ottamalla ravintolasta mukaanne Minimoi-postikortin, täyttämällä sen ja jättämällä sen vaatekauppaanne.

Puhtaat vaatteet -kampanja tulee olemaan esillä Maailma kylässä -tapahtumassa sekä Decent Work -teltassa että Reilun kaupan puolesta Repun ständillä Mahdollisuuksien tori -teltassa.

Muotinäytöksen lavalla voitte bongata muun muassa erään kaljun graafisen suunnittelijan täältä Eliaksesta (kyseinen henkilö tunnetaan myös nimellä Koiramies). Minut voitte bongata kannustusjoukoista.

Nähdään Sunnuntaina!

Intiassa oli vuonna 2008 noin 1,2 miljardia ihmistä. Heistä vain kolmasosalla – siis 400 miljoonalla –  oli mahdollisuus käyttää vessaa. Kännykä sen sijaan oli käytössään jo lähes puolella väestöstä – liittymiä oli tarkalleen ottaen 563,73 miljoonaa. Tämän kertoo UNU:n (United Nations University) tuore tutkimusraportti “Sanitation as Key to Global Health: Voices from the field”

Vaikka olisi hauska esittää eettistä, globaalia vastuuta kantavaa älykköä, on pakko myöntää, että en seuraa UNU:n sivuja kovinkaan aktiivisesti. Itse asiassa eksyin niille ensimmäistä kertaa juuri tänään.

Ja mikä minut tämän tiedon lähteille johdatti? Maailman ensimmäinen puettava lehti tietenkin. T-post kertoo aiheesta blogissaan. Viiden viikon välein ilmestyvän T-paidan sisäpintaan on painettu jokin ajankohtainen uutinen. Maaliskuun numeron “Negotiating a war” kertoo musiikin tekijänoikeuksista. Lehden rintamuksessa on numeroittain vaihtuvan kuvataiteilijan tulkinta kulloisestakin uutisesta. T-postia ei voi ostaa irtonumeromyynnistä. Sitä painetaan vain sen verran, kuin lehdellä on tilaajia.

T-postista ei taida tulla varteenotettavaa kilpailijaa mediakentälle. T-paitafriikeille tämä on kuitenkin kova juttu – kuten myös idean omistajalle. T-post on saanut runsaasti mediahuomiota ja tilaajiakin lienee jo sievoinen määrä. Toisin kuin muut lehdet tämä ei pröystäile levikillään. T-post haluaa julkisuutta, mutta paitojen keräilyarvoa lisää se, ettei niitä tule joka hemmolla vastaan.

p.s.

T-postin muotia, alalkulttuuria, taidetta ja tiedonvälitystä yhdistelevä liikeidea olisi vieläkin kiinnostavampi, jos se olisi valjastettu hyväntekeväisyyteen. UNU:n raportin mukaan viemäröintiin laitettu dollari saadaan takaisin jopa 34-kertaisena. Viemäröinti vähentää köyhyyttä ja sairauksia ja lisää tuottavuutta. Viemäröinnin kehittäminen on valtava taloudellinen ja humanitaarinen mahdollisuus.

Siirry Eliaksen Facebook-sivulle tästä.

Columbia Journalism Review julkaisi viime viikolla tutkimusraportin aikakauslehtien nettiversioista. Tutkimuksessa perehdyttiin 665 amerikkalaisen kuluttajalehden verkkojulkaisuun.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa parhaat ja huonoimmat toimitukselliset käytännöt, selkeyttää uuden median journalistiset standardit, ohjata toimituksia ja media-yhtiöitä tulokselliseen bisnesmalliin, ja jälleenohjata varoja demokratiaa vahvistavaan uutistuotantoon

Tutkimuksen voi ladata tai lukea kokonaisuudessaan täällä.

Budjetointi ja verkon tuottavuus

Median vahtikoira

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä CJR on Columbian Yliopiston journalismin laitoksen vuonna 1961 perustama julkaisu. “Median vahtikoira ja ystävä” raportoi, analysoi, kritisoi ja kommentoi. Sen ylevä tavoite on luoda ja vaalia korkeita journalistisia standardeja kautta maailman. Lehden voi tilata Suomeen vaivaiseen 28 dollarin vuosihintaan (20 euroa).

Columbia University Graduate School of Journalism on alan arvostetuimpia opinahjoja maailmassa. Se myöntää lukuisia journalismi- ja kirjallisuuspalkintoja muun muassa sen kaikkein tunnetuimman ja arvostetuimman – huhtikuussa jaettavan Pulitzerin.

LÄHEMPÄNÄ PULITZERIA KUIN KOSKAAN. Asuimme helmikuisella New Yorkin matkallamme kymmenen päivää Columbian yliopiston kirjallisuuden professorin virka-asunnossa aivan journalismin laitoksen vastapäätä, toisella puolella Broadwayta.

Tänä keväänä McCurryn töitä voi ihailla Salon taidemuseossa 13.2.–2.5. Näyttely koostuu McCurryn henkilökuvista, maisemista ja katukuvista 27 vuoden ajalta. Mukana on myös yksi maailman tunnetuimmista valokuvista – vuonna 1984 kuvattu afgaanityttö Sharbat Gula.

McCurryn töistä saa esimakua hänen nettigalleriassaan osoitteessa www.stevemccurry.com. Suosittelen. Myös blogi on tutustumisen arvoinen.

Olen viime aikoina tuntenut itseni vähän vanhaksi. Vuosi vuodelta nuoremmiksi käyvien kollegoiden ansiosta näin on päässyt käymään useammin kuin kerran.

Graafinen suunnittelijamme Emmi, 25, ihmetteli miksi Macin Font Bookille on annettu niinkin typerä suomenkielinen nimi kuin kirjasinkirja. Mikä ihmeen kirjasin?

Minusta kirjasinkirja ei ole ollenkaan typerä nimi. Kirjain-sana viittaa aakkosiin, mutta fontti on suomeksi kirjasin – tai no, ainakin melkein. Kirjasin on kirjaimet, numerot ja erikoismerkit sisältävä kirjasinleikkaus. Päivittelin Emmille miten nopeasti kaikki on muuttunut. Vielä kymmenisen vuotta sitten fonteista puhui tuskin kukaan.

Emmin mielestä muutos ei ole ollut ollenkaan nopea. Kymmenen vuotta kun on kuulemma pitkä aika. Siis mitä? Lupasin soittaa hänelle kahdenkymmenen vuoden päästä ja tarkistaa onko mieli muuttunut.

Jos ottaa perspektiiviksi koko kirjapainon historian, on viimeisten 40 vuoden aikana tapahtunut kehitys ollut todella nopeaa. Valoladontatekniikka oli suuri mullistus latomoiden työntekijöille 1960–70-luvuilla. Ai minkä ihmeen latomoiden?

Niin, Emmiseni, kun täti aloitteli graafisen suunnittelijan uraansa suurinpiirtein vuonna 1990 (vasta eilen), tilasimme tekstit saksitaittoa varten latomosta. Määrittelimme kirjasinleikkaukset, pistekoot ja palstanleveydet ja saimme tilaamamme materiaalit paperiarkeilla, joita sitten saksimme. Työalustana oli valopöytä, läpinäkyvä millimetriarkki ja niiden päälle teipattu taittopohja. Siihen sitten liimattiin tekstit ja markeerattiin kuvien paikat. Muovitaskuissa olevien kuvaoriginaalien päälle teipattiin kuultopaperi, jolle piirrettiin rajaus ja kirjoitettiin kuvan suurennusporsentti reproa varten.

Viivapiirroksia tehtiin kuultopaperille tussilla ja viivoja skarppailtiin kirurgin veitsellä. Myös kopiokonetta hyödynnettiin monin tavoin. Mustavalkovalokuvat rasteroitiin itse valtavalla, oman huoneen vaativalla reprokameralla. Sellainen löytyi yleensä pienestäkin mainostoimistosta.

Vuosituhannen vaihteessa kaikki taitot tehtiin jo tietokoneella. Ohjelmat olivat kuitenkin vielä nykyiseen verrattuna kehittymättömiä. Silloisessa päätyökalussani Page Makerissa oli yksi peruutus ja ohjelma kaatui 10 kertaa päivässä. Kunnollisia skannereita oli vain reproissa eikä digikuvia käyttänyt vielä kukaan. Valopöytä ja luuppi olivat ahkerassa käytössä.

Näitä muistellessa kehityksen nopeus tuntuu aivan ällistyttävältä. Kymmenen vuotta on lyhyt aika. Voin melkein tuntea sinarin tuoksun sieraimissani.

Rekrytointiprosessimme on monien mutkien jälkeen vihdoin saatu päätökseen. Eliaksen uusi web-graafikko aloittaa työnsä maanantaina.

Olemme Emmin kanssa siistineet paikkoja, ja neljä pakettia odottaa avaajaansa tyhjällä pöydällä. Ilmassa on jännityksen tuntua =).

Kiitos kaikille hakijoille – teitä on ollut mukava tavata! Olen oppinut paljon keskustelujemme aikana.

Pääsimme perjantaina kohottamaan maljat uuden asiakkaan kunniaksi. Tunnelma oli katossa, sillä tarjouskilpailu oli erityisen jännittävä. Lopulta mukana oli lisäksemme vain yksi toimisto.

Tiesimme olevamme vahvoilla. Toimialatuntemuksemme on erinomainen ja pidimme perjantaiaamuna vakuuttavan presentaation. Harmiksemme kilpailijamme oli lähtenyt polkemaan hintoja epäilyttävän alas.

Tällä kertaa asiantuntemus ja laatu kuitenkin rankattiin ykköseksi. Emme ehtineet edes takaisin toimistolle, kun saimme puhelun. Projektin aloituspalaveri on jo sovittu.

Alemmassa kuvassa on yksi ratkaiseva virhe. Enkä nyt puhu siitä, että juomme kuohuviiniä valkkarilaseista.

Suurempi virhe on se, että yksi on joukosta poissa. Topilla oli tärkeä rooli tarjouksen verkko-osuutta mietittäessä. Terveisiä vaan sinne hellan ääreen! Skumppapullo on jo melkein siellä.