10
Lok

Nuorta energiaa Eliaksessa

Hei, minä olen Iida! Olen juuri loikannut Pekka Halosen akatemiasta Eliaksen tyhjälle työtuolille suorittamaan opintoihini kuuluvaa työharjoittelua.

Ihastuin graafiseen suunnitteluun ilmaisulukioni lehtityön kurssilla. InDesignin äärellä aika kului kuin siivillä ja lukion jälkeen tuntui luontevalta hakea Pekka Halosen akatemian graafisen suunnittelun linjalle. Hyväksymiskirjeen myötä pakkasin Turun kotini tavarat muuttoautoon ja kippasin ne kalliolaiseen pikkuyksiöön.

Olen erityisen ihastunut printtimediaan ja lehtiin, mutta tahtoisin päästä kokeilemaan Eliaksessa myös verkko- ja mainospuolen töitä. Toivon, että lokakuusta joulukuuhun kestävä harjoittelu Eliaksessa opettaa minulle, mitä graafikon työ käytännössä on!

Vapaa-ajallani nautin piirtämistä, elokuvista, musisoinnista, valokuvaamisesta ja kirjoista. Pekka Halosen jälkeen aion pyrkiä Aalto-yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun linjoille, käydä nopeutettuna kouluni valokuvalinjan tai lähteä opiskelemaan ulkomaille. ”Sit joskus isona” toivoisin työllistyväni  graafisena suunnittelijana, kuvittajana, valokuvaajana tai ehkäpä kaikkina näinä!

Kurkista portfoliooni tästä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 

Kommentit (0)