Mitä tulee uusien musiikillisten virtausten mukaan heittäytymiseen, olen aina auttamattomasti myöhässä. Britpopin aallon pyyhkäistessä yli Euroopan 1990-luvun puolivälin kynnyksellä minä kuuntelin sinnikkäästi Nypyköitä muutaman vuoden takaa.
Ei siis ihme, että ostin ensimmäisen Pulp-levyni vasta 1998, kun bändi oli ollut olemassa jo 20 vuotta. Pulpin kanssa kävi kuten muidenkin suosikkieni. Innostun myöhään, mutta kun innostun, en päästä irti. Se ei aina ole muodikasta. Taannoinen työkaverini purskahti säälivään nauruun, kun huomasi minun kuuntelevan This Is Hardcorea.
Pulp julkaisi levyn viimeksi 2001 ja vaipui sitten horrokseen.
Viime marraskuussa Englannista kantautui uutinen: Pulp palaa keikkalavoille. Kaltaiseni myöhäinen herääjä toki huomasi uutisen vasta tammikuussa, mutta muuten en aikaillut: lentoliput Lontooseen ja pääsylippu keikalle olivat sähköpostissa alta aikayksikön. Tapaan Jarvis Cockerin ja kumppanit Hyde Parkissa heinäkuussa.
Sittemmin on tapahtunut muutakin. Pulp on yhtäkkiä Pop. Pulpia kuulee tuon tuosta mm. Radio Helsingissä. Pulpin kotisivut on avattu uudestaan. Sivuille on avattu Pulptube: fanit voivat esittää omia versioitaan Pulpin biiseistä ja laittaa videon Youtubeen, josta se siirretään Pulpin sivuille.
Pulptubessa on tällä hetkellä 72 versiota Pulpin tuotannosta. Useimmat coveresityksistä ovat oikeasti laadukkaita. Oma suosikkejani on Deesellen tulkitsema Underwear sekä nokkelasti videoitu Jacob Rufuerin Babies. Kaikki fanit eivät ole ns. tuntemattomia. Amerikkalainen indiebändi My Chemical Romance esittää rautaisen version Common people -hitistä.
Pulptube avattiin Villenpäivänä 2011. Minä löysin sen seuraavana päivänä, siis eilen. Kerrankin olin ajoissa.
