Kaikki alkoi edellisessä työpaikassani, kun sain joulubonuksena sellaisen. Se mahtui taskuun ja sitä oli helppo käyttää.
Tähtäilin sillä esikoisemme ensivaiheita ja lomakohteiden jättiläispitsoja. Into laajeni ja pian sen oli oltava melkein koko ajan saatavilla.
Luin manuaalin ja sitten se kamera alkoi säkättää tauotta. Piti saada parempia ja tarkempia räpsyjä. Asensin laitteeseen puolilaillisen ohjelmiston, joka lisäsi pokkariini järjestelmäkameran ominaisuuksia.
Mutta enää ei kenno riittänyt. Piti saada isompia, sävykkäämpiä ja tarkempia kuvia. Kaveri kulman takaa lykkäsi käteen vanhan digijärkkärinsä, ihan vaan koekäyttöön. ”Ota rauhassa tuntumaa, kokeilu ei maksa mitään.” Sitten se oli saatava omaksi.
Oli myös saatava tietää lisää valosta, ajasta ja herkkyydestä. Haalin kirjoja ja lisävarusteita; linssin suotimia, tripodeja, loittorenkaita. Piilottelin Foto-Rajalan muovikasseja vaimolta. Ryömin pusikoissa putki ojossa ötököitä etsien. Eksyin suurkaupungeissa, koska matkakumppanini eivät jaksaneet odottaa sitä oikeaa auringon kulmaa. Ymmärsin olevani koukussa.
Sitten löysin valokuvauspäiväkirja Blipfoton ja sain uskottavan syyn kantaa kameralaukkua jatkuvasti mukana, koska jokaiselle päivälle on löydyttävä siitä kertova otos. Viime viikonloppuna kuvasin sadannen blippini. Toisin sanoen elämääni voi selata reilu sata päivää taakse päin täällä.
Blipfoton Bill & Ted -tyylinen ”be excellent to each other” -kritiikki sopii mainiosti kaltaiselleni fotonistille; mitättömästäkin kuvasta saadut vuolaat kehut antavat kelpo syyn pyrkiä parempaan tulokseen seuraavana päivänä: ”Lovely colors! Brilliant details! Awesome!”
Puolet Blipfoton hauskuudesta onkin toiset blippaajat. Muiden harrastajien mieltymykset ovat kiinnostavaa ja hupaisaa seurattavaa. Yksi kuvaa joka sunnuntai kirkon, toinen jokapäiväisen leipänsä (brittikeittiön herkut, huh!). Blipfoto on myös erittäin yhteisöllinen – esimerkiksi juuri eilen sain yhdysvaltalaiselta rouvalta tarjoiluehdotuksen hollantilaisille paloviinarusinoilleni.
Itse koen tyytyväisyyttä kun muistikortille tallentuu skarppi ja kivasti sommiteltu kuva jostakin ruohonjuuritason elävästä. Etenkin heinäsirkat ovat antoisia kuvattavia. Pitäisi tosin saada vielä vähän suurempi makrolinssi. Ihan vähän suurempi vaan.
Fotomaraton Taiteiden yönä 27.8.2010
Aikaisemmin sivuillamme:
Koukussa blogeihin (Emmi)
Juosten kuvattu
