• Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset

Vimpaimet

Voita ilmalämpöpumppu hyvän sään aikaan

Blogi | 15.06.11 | Olli-Pekka Tiainen

Ennusta kesän lämpöennätys ja voita ilmalämpöpumppu

“Tässä se kesä nyt sitten oli”, tokaisi tuttu heti, kun helteet purkautuivat vesisateiksi. Hyvin suomalaista. Kun mielessä on enimmäkseen pilvistä, niin koillistuulen kirkastama hallayökin tuntuu siedettävältä. Lämmintä ei kannata toivoa edes salaa.

Olin itsekin melko varma viime vuoden keväänä, että kesän lämpimimmät hetket koettiin jo helatorstain viikonloppuna ennen toukokuun puoliväliä. Toisin kävi, ja Joensuun Liperissä mitattiin heinäkuussa Suomen lämpöennätys, 37,2 astetta. Meteorologit muistuttivat, ettei tällaista sitten kannata odottaa toista kertaa ainakaan 50 vuoteen.

Tänä vuonna on kuitenkin jo sivuttu kesäkuun lämpöennätystä. Mutta nyt sen kyllä täytyy olla tässä. Heinäkuu vietään villapaidassa, sadetakissa ja hyttysöljyssä. Ei kannata käydä Forecan sivuilla vilkuilemassa ennusteita, koska siellä voi törmätä kesän korkeinta lämpötilaa arvuuttelevaan kilpailuun.

Siinä kesän kuumimman päivän ennustaja saa palkinnoksi Panasonicin ilmalämpöpumpun. Se voisi viilentää asuntoa tai mökkiä ja helpottaa perheen nukkumista, mutta eihän niitä kuumia päiviä enää tule. Kesä meni jo. Voittaja tarvitsee laitetta lämmitykseen ja kuivatukseen.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Internet, Markkinointi ja mainonta, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Jokainen on lehtikuvaaja

Blogi | 03.03.11 | Topi Kairenius

Lukijoiden kuvat – viime vuosina medioihin hiipinyt kuvajournalismin alalaji – sai helmikuussa näppärän julkaisukanavan.

P2S Media Group lanseerasi Scoopshot -älypuhelinsovelluksen, jolla kuka tahansa iPhonen tai Android-puhelimen omistaja saattaa tienata taskurahaa ottamillaan tilannekuvilla.

Scoopshotin voi ladata ilmaiseksi, ja mediataloille tarjotaan maksullista palvelua, jolla voi hakea kuvia paikkakunnan ja avainsanojen perusteella. Toimittajat voivat myös lähettää taskukuvaajille toimeksiantoja tyyliin “Narinkkatorilla mäkihyppyä – paras kuva palkitaan”.

Lehdissä julkaistavien kännykkäkuvien tekniseen laatuun Scoopshot vaikuttaa olellisesti. Tähän asti MMS-viesteinä toimituksiin lähetetyt kännykkäkuvat eivät ole sanomalehtipaperille painettuina erityisen vetävän näköisiä. Sovelluksen kautta lähetetyt kuvat lähtevät alkuperäisessä koossaan lehden kuvatoimitukseen, joten ne toimivat mainiosti muutamankin palstan leveydelle painettuna.

Tiettävästi lukijoiden ottamien kuvien esteettiseen ja kuvajournalistiseen tasoon ei vielä ole luvassa parannuksia. Täytyy siis odotella autotune-tyyppistä sovellusta, joka jalostaa sunnuntaikuvaajien otokset maailmanluokan meiningiksi.

p.s.

Apple muuten esitteli keskiviikkona uuden iPadin, josta löytyy muiden kohennusten lisäksi kaksi kameraa, edestä ja takaa. Se on vinkeä juttu, mutta mietin vain kuinka höntin näköistä on räpsiä kadulla kuvia luentovihkon kokoinen lätkä ojossa!

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Internet, Media, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Niin seksikäs kuin selain voi olla

Blogi | 18.11.10 | Topi Kairenius

Hetkinen? Nettiselain johon täytyy kirjautua sisään? No kirjauduin, enkä kadu.

RockMelt on selain, joka toimii yhtä vikkelästi ja vakaasti kuin Googlen Chrome. Itse asiassa se on eräänlainen Chromen päälle rakennettu SoMe-sovellus. Meinaa sitä, että RockMeltillä surfatessa käyttäjä näkee kahdessa sievässä sivupalkissa koko ajan mitä Facebookissa, Twitterissä tai vaikka Kemppisen blogissa tapahtuu.

Statuksien, twiittien, tiedostojen ja linkkien jakaminen on tehty suorastaan hävyttömän helpoksi. Aivan mahtava tuote – tein RockMeltistä koneeni oletusselaimen vartin testiajon jälkeen.

Sitä paitsi selain on testattu vaativissa Pohjolan oloissa – hurjimpien huhujen mukaan RockMeltissä toimii jopa Sampon verkkopankki.

p.s.

RockMelt on testivaiheessa ja sitä kokeillakseen täytyy pyytää kutsu suoraan selaimen kehittäjiltä tai FB-kavereilta jotka sitä jo käyttävät. Kirjauduttaessa annetaan sovellukselle lupa tiettyjen yksityisyysasetusten jakamiseen Facebookin kautta. Varovaiselle netin käyttäjälle vaatimuslista saattaa näyttää pelottavalta, mutta luotan tekijöiden politiikkaan.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Internet, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Koukussa valoon

Blogi | 11.08.10 | Topi Kairenius

Kaikki alkoi edellisessä työpaikassani, kun sain joulubonuksena sellaisen. Se mahtui taskuun ja sitä oli helppo käyttää.

Tähtäilin sillä esikoisemme ensivaiheita ja lomakohteiden jättiläispitsoja. Into laajeni ja pian sen oli oltava melkein koko ajan saatavilla.

Luin manuaalin ja sitten se kamera alkoi säkättää tauotta. Piti saada parempia ja tarkempia räpsyjä. Asensin laitteeseen puolilaillisen ohjelmiston, joka lisäsi pokkariini järjestelmäkameran ominaisuuksia.

Mutta enää ei kenno riittänyt. Piti saada isompia, sävykkäämpiä ja tarkempia kuvia. Kaveri kulman takaa lykkäsi käteen vanhan digijärkkärinsä, ihan vaan koekäyttöön. “Ota rauhassa tuntumaa, kokeilu ei maksa mitään.” Sitten se oli saatava omaksi.

Oli myös saatava tietää lisää valosta, ajasta ja herkkyydestä. Haalin kirjoja ja lisävarusteita; linssin suotimia, tripodeja, loittorenkaita. Piilottelin Foto-Rajalan muovikasseja vaimolta. Ryömin pusikoissa putki ojossa ötököitä etsien. Eksyin suurkaupungeissa, koska matkakumppanini eivät jaksaneet odottaa sitä oikeaa auringon kulmaa. Ymmärsin olevani koukussa.

Sitten löysin valokuvauspäiväkirja Blipfoton ja sain uskottavan syyn kantaa kameralaukkua jatkuvasti mukana, koska jokaiselle päivälle on löydyttävä siitä kertova otos. Viime viikonloppuna kuvasin sadannen blippini. Toisin sanoen elämääni voi selata reilu sata päivää taakse päin täällä.

Blipfoton Bill & Ted -tyylinen ”be excellent to each other” -kritiikki sopii mainiosti kaltaiselleni fotonistille; mitättömästäkin kuvasta saadut vuolaat kehut antavat kelpo syyn pyrkiä parempaan tulokseen seuraavana päivänä: ”Lovely colors! Brilliant details! Awesome!”

Puolet Blipfoton hauskuudesta onkin toiset blippaajat. Muiden harrastajien mieltymykset ovat kiinnostavaa ja hupaisaa seurattavaa. Yksi kuvaa joka sunnuntai kirkon, toinen jokapäiväisen leipänsä (brittikeittiön herkut, huh!). Blipfoto on myös erittäin yhteisöllinen – esimerkiksi juuri eilen sain yhdysvaltalaiselta rouvalta tarjoiluehdotuksen hollantilaisille paloviinarusinoilleni.

Itse koen tyytyväisyyttä kun muistikortille tallentuu skarppi ja kivasti sommiteltu kuva jostakin ruohonjuuritason elävästä. Etenkin heinäsirkat ovat antoisia kuvattavia. Pitäisi tosin saada vielä vähän suurempi makrolinssi. Ihan vähän suurempi vaan.

Fotomaraton Taiteiden yönä 27.8.2010

Aikaisemmin sivuillamme:

Koukussa blogeihin (Emmi)
Juosten kuvattu

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Kulttuuri, Vimpaimet
1 kommentti

Nyt kaikki muuttuu. Taas.

Blogi | 22.06.10 | Laura Vanhapelto

lasipallo

Applen iPhone 4:n mainosslogan osuu naulan kantaan. Ironia lienee kuitenkin tahatonta. Teknologisia innovaatioita tuodaan markkinoille hengästyttävällä vauhdilla. Vimpaimien lanseeraus on tuskin päättynyt, kun niitä jo laivataan purettaviksi Kiinaan. Juuri nyt et ole mitään ilman uutta iPhone 4:sta tai vastaavaa aasialaista androidia.

Applen uutta lippulaivaa iPadia ei vielä edes saa Suomesta, kun Aalto-yliopiston tutkija Petteri Vainikka jo ennustaa sen hautajaisia. Vuoden päästä markkinat kuulemma täyttyvät kiinalaisista ja korealaisista tableteista, jotka päivittävät iPadin mennen tullen. Julkaisijoiden bisnes kun ei toimi AppStoren ekosysteemissä.

Pohdimme perjantaina Bolder Helsingin järjestämässä Maggieflow-seminaarissa tablettien vaikutusta lehtibisnekseen. Vainikan ja muiden seminaarin luennoitsijoiden mielenkiintoiset esitykset sekä iltapäivän työpajojen satoa (muistiinpanoja tajunnanvirrasta) julkaistaneen lähipäivinä Maggieflown sivustolla. Vaikka meillä ei lasipalloa ollutkaan, näimme tulevaisuudessa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Ideoiden pallottelu tuttujen ja tuntemattomien kollegoiden kanssa oli antoisaa.

On mielenkiintoista nähdä kuinka elämämme muuttuu. Taas. On vielä mielenkiintoisempaa olla aktiivisesti mukana muutoksessa. Vaikuttaa siihen suunnittelijana, yrittäjänä, kuluttajana ja vanhempana.

Miltäköhän tämän hetken visiomme vaikuttavat kymmenen vuoden päästä? Jälkiviisaan on helppo hymyillä vaikkapa Newsweek-lehden internet-hypeä kritisoivalle artikkelille vuodelta 1995: “The internet? Bah!”

Eikä teknologisen ja sosiaalisen murroksen ennustaminen ole mennyt ihan nappiin aina muiltakaan:

“I think there is a world market for maybe five computers.”
Thomas Watson, IBM:n johtaja, 1943.

“Computers in the future may weigh no more than 1,5 tons.”
Popular Mechanics -lehti, 1949.

“There is no reason for any idividual to have a computer in their home.”
Ken Olson, President of DEC, World Future Society Convention, 1977.

“You aren’t going to turn passive consumers into active trollers on the Internet.”
Stephen Weiswasser, senior VP, ABC television, 1989.

“Painettu lehti ei koskaan kuole.”
Yleinen mielipide, 2010.

Jotkut asiat eivät muutu. Koskaan.

Heinäkuun vietämme Kainuussa. Ympärillämme levittäytyvä vaarainen järvimaisema on saanut muotonsa jo lähestulkoon 10 000 vuotta sitten. Elämässä, jossa kaikki muuttuu koko ajan, se kuulostaa ikuisuudelta. Luonnon ekosysteemissä se on lyhyt aika.

Nukumme yömme sata vuotta vanhassa riihessä. Rakastan sen tummaksi patinoituneita vanhoja hirsiä ja huopakaton pehmeää ropinaa sateella.

Iltasaduksi luen lapsille vanhoja Melukylän lapsia, Eemeliä ja Peppi Pitkätossua. Kirjat käymme lainaamassa Ristijärven kunnan pienestä kirjastosta. iPadilla ei ole aittaan mitään asiaa. Sähköinen näyttö ei korvaa vanhan kirjan tuoksua ja kellastuneiden, hiirenkorvalle luettujen sivujen kahinaa. En halua pilata tunnelmaa edes uudella valaisimella. 70-luvun seinälampun keltaisessa valokeilassa lukunautinto on täydellinen.

Vedet kannetaan järvestä ja lämmitetään puilla, tiskit tiskataan käsin, letut paistetaan nuotiolla… Sellaista on elämä. Heinäkuussa.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Internet, Koulutus, Vimpaimet
1 kommentti

Lehden uudet vaatteet

Blogi | 16.03.10 | Emmi Lemström

Kun iPad julkistettiin tämän vuoden alussa, ajattelin että taas ilmestyi yksi kallis lelu lisää markkinoille. En todellakaan ollut vakuuttunut että tämä tablet-tietokoneiden lippulaiva olisi juuri se “paras tapa kokea verkko, sähköposti ja valokuvat”. Edes kirjojen lukeminen iPadin näytöltä ei houkuta, vaikka kieltämättä kokonaisen kotikirjaston pyörittäminen kevyellä tablet-koneella onkin kutkuttava ajatus. Sen sijaan – vaikken uskokaan paperisten lehtien häviävän mihinkään – iPadin lehdille suomat ominaisuudet ovat todella mielenkiintoisia.

Surffaillessani siellä sun täällä on ollut lähes mahdotonta olla törmäämättä videoesimerkkeihin tablet-tietokoneille tehdyistä digitaalisista lehdistä – iPad aikkareista – tai mikä lie niiden virallinen nimi sitten lopulta tulee olemaankaan. Jopa Helsingin Sanomien sähköisen julkaisun prototyypistä löytyy video YouTubesta.

Jänniä esimerkkejä iPadille suunnitelluista lehdistä ovat Wired ja Sports Illustrated -lehtien esitykset. Näissä videoissa lehti on enemmän kuin perinteisessä painetussa muodossaan: eräänlainen lehden, liikkuvan kuvan, äänen sekä verkkosivun yhdistelmä. Julkaisun kansikuva muuntautuu videoksi, yksittäisen kuvan korvaa kokonainen kuvagalleria, 3D-mallinnokset pyörivät, artikkeleita on helppo jakaa sosiaalisissa medioissa ja lukeakin muutamassa erilaisessa näkymässä. Kukin lukija mieltymyksensä mukaan.

Mahdollisuuksia sähköisten lehtien ja kirjojen toteutuksessa siis riittää. On suunnittelijasta ja lehden luonteestakin kiinni, kuinka kauas perinteisestä formaatista lehti halutaan viedä.

Helsingin Sanomat on noudattanut sanomalehtimäisen hillittyä linjaa sähköisen lehden demossaan, mutta Sports Illustrated on vienyt digitaalisen julkaisunsa lähes multimediaesityksen tasolle. Tällaisissa lehdissä tulee käyttöliittymäsuunnitteluun panostaa, jotta lukija ei eksy lehden sivuille.

Viime perjantaina iPadin ennakkotilaukset alkoivat Yhdysvalloissa. Kahdessa tunnissa arviolta 50 000 innokasta (!) tilasi tablet-koneen itselleen. Ei siis ihme, että monilla kustantajilla ja ohjelmistokehittäjillä on jo lusikkansa sopassa. Ideat muokkaantuvat pikkuhiljaa todeksi. Mielenkiinnolla seuraan esimerkiksi mitä tästä projektista seuraa.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Design, Media, Vimpaimet
1 kommentti

Langaton elämänlanka

Blogi | 28.10.09 | Topi Kairenius

Kuva © Apple Inc.

Teksasissa tehdään tulevaisuutta. Vai miltä kuulostaa se, että synnytyslääkäri seuraa potilaansa supistusten tiheyttä golfkentältä — reaaliajassa älypuhelimestaan?

Airstrip Technologiesin kehittämä seurantasysteemi perustuu potilaan ympärille kiinnitettävään vyönauhaan, jonka antureista elintoimintokäyrät lähtevät palvelimelle, josta lääkäri tai hoitaja voi ne älypuhelimellaan lukea missä tahansa.

Tuoteperheen esikoinen – Airstrip OB – on käytössä vasta reilun sadan yhdysvaltalaissairaalan synnytysosastoilla, mutta nähtävästi työn alla on myös tehohoito-, sydäntauti- ja labrasovelluksia.

Mielestäni koko projekti on sangen kiinnostava ja hatunnoston arvoinen esimerkki luovasta teknologian valjastamisesta aitoon hyötykäyttöön.

Airstrip OB on räätälöity iPhonelle, mutta tuki löytyy myös Blackberrylle ja Windows Mobilelle. Tässähän olisi siis Soneran mentävä rako HUS:n tietotekniikkaosastolle ketkuja kytkyjä kauppaamaan…

Airstrip Technologiesin verkkosivut
Airstrip Applen sivuilla

PS. Enpä ole lääkäri, joten Airstripistä ei ole minulle käyttäjänä iloa. Siksi voinkin hyvillä mielin pitää Google Sky Mappia maailman siisteimpänä älypuhelinsovelluksena. Esim. Andromedan galaksin pitäisi erottua paljaalla silmällä parhaiten joulukuussa – sijainnin voi sitten tarkistaa kapulasta.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Internet, Terveydenhuolto, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Mobiilinetti – vihdoin!

Blogi | 21.09.09 | Olli-Pekka Tiainen

Hero opasti sienimetsällä ja ikuisti tyytyväisen sienestäjän.

Muistan kuinka vuosituhannen vaihteessa kypsyin wap-hypetykseen ja katteettomiin lupauksiin siitä, kuinka internet tulee kännykkään. Taisin kirjoittaa tietotekniikkaliitteen tuottajana jotain sellaista, että netti ei lähitulevaisuudessa puhelimeen mahdu, eivätkä tietokoneet kännykkäverkkoon.

Nyt minun täytyy pyörtää sanojani. Nettitikuilla saa ainakin taajamien tuntumassa kohtuullisen verkkoyhteyden kannetavaan, ja puhelimet ovat kehittyneet huikeasti.

Olen jo reilun vuoden kadehtinut iPhonella brassailevia kavereitani. Tänä syksynä olin valinnan edessä: joko Nokian N97 tai uusi iPhone. Nokian kosketusnäyttö ja käytettävyys eivät pärjää Macin ominasuuksille, mutta toisaalta iPhone on lukittu Soneraan, jonka verkosta ei ole iloa maaseudulla.

En ostanut kumpaakaan, vaan hankin taiwanilaisen HTC Heron. Siinä on Googlen kehittämä Android-käyttöjärjestelmä, kapasitiivinen kosketusnäyttö kuten iPhonessa ja kivasti pikakuvakkeita ja widgettejä.

Markkinoilta löytyy parempiakin kamera- video- ja musiikkipuhelimia, mutta tuskin yhtään näin hyvin yhteisöpalveluihin integroitua laitetta. Kuvien, videoiden ja viestien jakaminen on tehty todella helpoksi. Tosin itse arvostan eniten sitä, että selain ja s-posti toimivat vaivattomasti ja kalenteri ja yhteystiedot ovat synkassa Google-tilini kanssa.

Olin viime viikonloppuna tyttäreni kanssa maalla, ja huomasin että leikkikenttää reunustavassa metsikössä kasvaa paljon tatteja. Sieniä käännellessäni yritin muistella mitä pillistölle tehdään ja onko se ylipäänsä syötävää. Vastaus löytyi taskusta, hakusanoilla “tattien käsittely”. Viimeksi olen ollut näin innoissani jostain vimpaimesta kuusi vuotta sitten, kun räpsin kuvia Litmasesta Nokian ensimmäisellä kamerakännykällä.

On Herossakin vielä paljon parantamista, kuten voi todeta vaikkapa tästä arviosta. Uudet haastajat tekevät kuitenkin alalla hyvää. Laitteet kehittyvät, hinnat putoavat ja operaattorikytkökset murtuvat.

Eliakseen hankitaan ainakin kolmas Hero, sillä olen saanut myös Lauran kiinnostumaan poikien uudesta lelusta.

HTC Hero

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Internet, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Vauhdikas fontti

Blogi | 14.08.09 | Laura Vanhapelto

Fonttinikkarit Pierre & Damien ja kilpa-ajaja Stef van Campenhoudt tekevät fontin auton rengasjäljistä. Jäljet pisteytetään tietokoneelle mediataiteilija Zachary Liebermanin luomalla softalla.

Kysymys on tietenkin Toyota iQ:n mainonnasta. Hauskaa ja kekseliästä! Autot eivät minua juurikaan kiinnosta, enkä ollut kuullutkaan Toyota iQ:sta ennen tätä.

Fontin voi ladata täältä: nl.toyota.be/iqfont

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Design, Hupi, Markkinointi ja mainonta, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä

Blurb hörppää blogisi kirjaksi

Blogi | 10.12.08 | Laura Vanhapelto

Hyvä ystäväni valokuvaaja Jari Kivelä lähetti minulle linkin uuteen kirjaansa. Upean Capoeira-teoksen 16 ensimmäistä sivua ovat selattavissa täällä.

Linkki on mielenkiintoinen myös siksi, että en ollut aikaisemmin tutustunut tähän Blurb-nimiseen palveluun, jossa kuka tahansa voi tehdä ja painattaa itselleen, rajattulle joukolle tai palvelun bookstoren kautta yleiseen myyntiin suunnatun kirjan.

Kirjoja voi teettä jo ties kuinka monessa eri verkkopalvelussa, mutta Blurb vaikutti kaikista näkemistäni laadukkaimmalta. Jari kehui myös käyttöliittymää paremmaksi kuin esim. Applen iPhoton vastaava.

Blurbissa on mielenkiintoinen palvelu bloggaajille. Automaattinen hörppäystoiminto (automatic slurp action) imaisee blogin okeaksi kirjaksi tuossa tuokiossa. Palvelu tukee useita eri blogialustoja. Tekstit, kuvat, kommentit ja linkit järjestäytyvät itsestään sivupohjille. Kiinnostanee ainakin niitä äitejä (ehkä muutamia isiäkin), jotka pitävät nettipäiväkirjaa lastensa ensi askelista.

Blurbin oma Blurberati Blog käsittelee kaikkea kirjoihin yleisesti sekä palveluun ja sen tuotteisiin liittyvää: sisältöjä, muotoilua jne. Vaikutti mielenkiintoiselta.

Hewlett-Packard on kehittänyt Blurbin tyyppisen palvelun lehtien julkaisemiseen ja myyntiin. Harmi, että beta-vaiheessa olevasta MagCloudista lehtiä postitetaan toistaiseksi vain Amerikkaan.

P.S.
Onneksi olkoon Jari! Kuvasi ovat upeita, enkä ollut uskoa korviani, kun kuulin, että et ole photoshopannut niitä. Tyypit todellakin ovat ilmassa yhtäaikaa. Jaloa liikuntaa ja kaunista valokuvausta.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Design, Internet, Kulttuuri, Vimpaimet
Kommentit poissa käytöstä
Vanhemmat artikkelit »

LEHTI, ILME, VERKKO, STRATEGIA?

Julkaisuosakeyhtiö Elias – kun haluat uusiksi muutakin kuin etusivun.

Pyydä tarjous tai sovi tapaaminen! elias@jelias.fi

Uutiset »

  • Apteekkarilehti täyttää 100 vuotta
  • Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
  • Apteekkariliitto uudisti verkkosivunsa

BLOGI »

  • Otsikoi Pukki, kun haluat klikkejä
  • Dalla Valle twiittaa rakkaudestaan
  • Poikiva blogi

Vieraissa »

  • Pätevän kokoinen aukko
  • Lääkkeitä lahjaksi
  • Puskaretki

Aiheet

  • Asiakas- ja ammattilehdet
    (33)
  • Design
    (24)
  • Elias
    (73)
  • Hupi
    (31)
  • Internet
    (65)
  • Koulutus
    (9)
  • Kulttuuri
    (20)
  • Markkinointi ja mainonta
    (26)
  • Media
    (48)
  • Purnaus
    (9)
  • Tekijänoikeus
    (4)
  • Terveydenhuolto
    (39)
  • Vimpaimet
    (13)
  • Yhteiskunta
    (33)
  • Ympäristö
    (12)

Arkisto

  •  2012
    • tammikuu (2)
  •  2011
    • joulukuu (2)
    • marraskuu (1)
    • lokakuu (1)
    • syyskuu (2)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (1)
    • huhtikuu (3)
    • maaliskuu (2)
    • helmikuu (1)
    • tammikuu (2)
  •  2010
    • joulukuu (2)
    • marraskuu (4)
    • lokakuu (4)
    • syyskuu (4)
    • elokuu (3)
    • heinäkuu (1)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (2)
    • huhtikuu (7)
    • maaliskuu (4)
    • helmikuu (3)
    • tammikuu (3)
  •  2009
    • joulukuu (3)
    • marraskuu (4)
    • lokakuu (4)
    • syyskuu (6)
    • elokuu (6)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (5)
    • maaliskuu (9)
    • helmikuu (4)
    • tammikuu (7)
  •  2008
    • joulukuu (5)
    • marraskuu (8)
    • lokakuu (8)
    • syyskuu (7)
    • elokuu (8)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (3)
    • maaliskuu (6)
    • tammikuu (3)
  •  2007
    • joulukuu (1)
    • marraskuu (1)
    • syyskuu (1)

Haluatko verkostoomme?

Etsimme verkostoomme kokeneita lehtityön ammattilaisia ja innokkaita nuoria kykyjä. Lähetä meille kuvaus itsestäsi, CV, pdf-portfolio tai linkki verkkosivuillesi. elias@jelias.fi

Futaamo

Puhtaat vaatteet

  • Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset
  • Uutiset
  • Blogi
  • Vieraissa