Uutiset
Apteekkarilehti täyttää 100 vuotta

Laura valmistelee Apteekkarin juhlanumeron kantta. Vireä satavuotias käsittelee muun muassa lääkepatentteja ja biologisia lääkkeitä. Juhlaosiossa äänessä ovat lehden tekijät ja lukijat.
Näin Suomen Apteekkariliitto tiedottaa:
Suomen apteekkarilehti, Apteekkari, alkoi ilmestyä tammikuussa 1912 nimellä Finlands Apotekareföreningens Tidskrift – Suomen Apteekkariyhdistyksen Aikakauslehti. Lehti oli pitkään vain apteekkareille suunnattu ammatti- ja järjestölehti. Vasta viime vuosikymmeninä lehden lukijakunta on laajentunut apteekkien henkilöstöön ja alan toimijoihin. Nykyisin Apteekkarin kohderyhminä ovat myös apteekkialan päättäjät, päätösten valmistelijat ja media.
Apteekkari tavoittaa kaikki Suomen liki 600 apteekkaria ja heidän lisäkseen melkein kaikki (97 %) apteekkiproviisorit ja valtaosan (82 %) apteekkien farmaseuteista.
Nykyinen Apteekkari kertoo lääke- ja apteekkialan uutiset, tekee omia selvityksiä ja henkilökuvia sekä julkaisee apteekkityötä ja apteekkihenkilöstön ammattitaitoa kehittäviä tutkimuksia ja kirjoituksia. Lehdessä julkaistaan myös kolumneja, mielipiteitä ja vieraskyniä, ja keskustellaan ammatillisista asioista.
Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvää Apteekkaria täydentää kaikille avoin verkkolehti Apteekkari.fi ja sen viikoittainen uutiskirje. Vuodesta 2005 asti tilaajille on tarjottu sähköistä näköislehteä, joka toimii myös sähköisenä arkistona. Juhlavuoden kunniaksi avoin verkkopalvelu uudistuu ja laajenee.
Lehden 100-vuotisjuhlanumero (80 s.) ilmestyy perjantaina 27. tammikuuta. Se käsittelee mm. uusia biologisia lääkkeitä ja lääkepatentteja. Lehti selvitti, mitkä lääkkeet menettävät lähivuosina patenttisuojansa ja tulevat lääkevaihdon piiriin. Lehti kertoo myös uutisen, joka voi ravistella Suomen apteekkikenttää.
Lehden 100-vuotisjuhlavastaanotto kutsuvieraille järjestetään Suomen Apteekkariliitossa torstaina 26. tammikuuta.
Apteekkaria kustantaa ja toimittaa PharmaPress Oy ja se tuotetaan yhteistyössä Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen kanssa.
Lisätietoja
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Tänä jouluna tuemme Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa.
Terveisin
Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen väki
Apteekkariliitto uudisti verkkosivunsa

Apteekkariliitto avasi uudistuneet verkkosivunsa maaliskuun lopulla. Sivusto palvelee nyt liiton jäsenistöä ja muita käyttäjiä entistä monipuolisemmin ja helpommin.
Sivuston kautta löytyy muun muassa lähin liiton jäsenapteekki. Palvelun avulla selviävät myös eri apteekkien tarjoamat erityispalvelut ja niiden asiakaspalvelussaan käyttämät kielet.
Etusivulle listautuvat liiton tuoreimmat tiedotteet ja Apteekkarilehden (apteekkari.fi) tuoreimmat verkkouutiset, toimitusjohtaja Ilkka Oksalan Reunamerkintöjä-blogi sekä sisältöä Terveydeksi! -lehden sivuilta ja Facebookista.
Uusien sivujen ilme luotiin Julkaisuosakeyhtiö Eliaksessa ja sivut koodattiin oululaisessa Koodiviidakossa. Sama tiimi on aiemmin toteuttanut muun muassa Apteekkarilehden Apteekkari.fi -sivuston sekä lehden ja liiton sähköiset uutiskirjeet.
Lue myös:
Toimittajakokemusta Eliakseen

Ville poikkeuksellisesti kameran edessä – antamassa lausuntoa Tottenhamin pelistä Skysportsille, White Hart Lanen edessä.
Toimittaja Ville Miettinen on aloittanut tuottajana Eliaksessa. Villellä on kokemusta lääketieteellisistä julkaisuista, kustannustoimittamisesta ja urheilujournalismista.
Aiempia työnantajia ovat muun muassa Mediuutiset, Sairaanhoitaja, Premissi, Duodecimin uutispalvelu, Urheilulehti ja YLE. Ville on työskennellyt maakuntalehdissä, kirjoittanut asiakaslehtiin, arvostellut kirjoja ja toimittanut teksti-tv:n sähkeitä.
Filosofian maisteri on valmistunut Helsingin yliopistosta 2005 pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Kirjakustantamoista toimeksiantajia ovat olleet Tammi, Teos, Gummerus, WSOY sekä jalkapalloon keskittynyt BOING-kirjakerho, jota Ville veti neljä vuotta.
Eliaksessa Ville on ennestään tuttu Kaukosanomista, Pros’datasta ja jalkapallosaitti Futaamosta. Mies itse on Tottenham Hotspurin Suomen faniklubin perustaja ja vannoutunut KTP:n kannattaja. Muita intohimoja ovat valokuvaus ja englantilaiset komediasarjat.
SAK valitsi Eliaksen
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry on valinnut Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen uudeksi markkinointikumppanikseen. Elias vastaa SAK:n ilmeuudistuksesta, joka toteutetaan syksyyn 2011 mennessä.
SAK:n tuttu punainen tunnus säilyy ennallaan, mutta tunnusta tukevat graafiset elementit, värimaailma ja typografia uudistetaan. Uusi ilme tulee näkymään SAK:n lomakkeistossa, painotuotteissa, ilmoituksissa ja muissa markkinointimateriaaleissa.
SAK on perinteisesti uusinut ilmeensä viiden vuoden välein pidettävän edustajakokouksen aikaan. Seuraava edustajakokous järjestetään Tampere-talossa 6.–8. kesäkuuta. Elias vastaa tapahtumanäkyvyydestä opasteineen ja kokouksen painotuotteiden suunnittelusta.
Lisätietoja
Tiedottaja Sanni Halla-aho
SAK, puh. 020 774 0113
Luova johtaja Laura Vanhapelto
Julkaisuosakeyhtiö Elias, puh. 044 2730 737
Elias tekemään Apteekkarilehteä

Apteekkari 12/2010 ilmestyy perjantaina 10.12.
Apteekkarilehden taitto siirtyy vuodenvaihteessa kokonaan Julkaisuosakeyhtiö Eliakseen. Yhteistyö sisältää myös journalistista sparrausta, lehden suunnittelua ja yleistä kehittämistä. Apteekkarin toimitus pysyy Apteekkariliitossa.
”Tämä on meille merkittävä osaulkoistus, joka mahdollistaa lehden edelleen kehittämisen vaativalle lukijakunnalle. Valinnassa painoi Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen journalistinen ja graafinen osaaminen sekä hyvin sujunut yhteistyö”, perustelee Apteekkarilehden päätoimittaja, Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen.
Julkaisuosakeyhtiö Elias uudisti lehden ilmeen ja rakenteen kaksi vuotta sitten ja suunnitteli samalla lehden verkkosivut (Apteekkari.fi) sekä niihin liittyvän uutiskirjeen. Viime kesästä asti Elias on taittanut lehden pääjutun ja kannen.
Vuonna 1912 perustettu Suomen apteekkarilehti (Apteekkari) ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. Apteekkariliiton jäsenlehteä seurataan laajasti myös lääkeyrityksissä, sairaala-apteekeissa, lääkekeskuksissa ja farmasian koulutusyksiköissä. Lisäksi lukijoita ovat lääke- ja terveydenhuollon viranomaiset ja päättäjät.
Apteekkariliitto ja Elias ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2008 asti. Elias on vastannut muun muassa liiton vuosikatsauksista.
Lisätietoa
Viestintäjohtaja Erkki Kostiainen,
Apteekkariliitto, puh. 050 566 8188
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Tiainen,
Julkaisuosakeyhtiö Elias, puh. 040 507 4754
Futaamo luo jalkapallokulttuuria

Julkaisuosakeyhtiö Elias on avannut kotimaisen jalkapallon fanisivuston www.futaamo.fi. Nuorille suunnattu Futaamo rakentaa suomalaista futiskulttuuria ja kasvattaa liigajalkapallolle uutta yleisöä.
Ensimmäisessä vaiheessa futaamo esittelee pelaajia ja heidän fanejaan, ja järjestää kilpailuja. Veikkausliigan piirustuskilpailun voittaja sekä kaikki työt ovat nähtävillä Futaamossa. Sivustolla voi äänestää omaa suosikkiaan.
Yhteisöllisiä ominaisuuksia kehitetään vähitellen, ja talven aikana on tarkoitus avata osio, jossa kuka tahansa voi rekisteröityä ja perustaa kotimaiselle suosikkiseuralleen oman fanikerhon.
Suomessa on lähes 100 000 rekisteröitynyttä jalkapallojunioria, ja moninkertainen määrä lajista kiinnostuneita nuoria. Futaamon tarkoitus on tehdä kotimaisesta liigasta kiinnostavaa myös heille.
Futaamon pääyhteistyökumppani on Veikkausliiga. Sivuston teknisestä toteutuksesta vastasi TietoWeb Oy.
Kaukosanomat uudistui
Kaukomarkkinoiden asiakaslehti Kaukosanomat sekä sen verkkoversio kaukosanomat.fi uudistuivat. Julkaisu muuttui erikoisalojen teemalehdestä koko monialayrityksen asiakaslehdeksi.
Tämä näkyy ulkoasussa sekä rakenteessa. Sapluunaleikkauksista ja maastopuvun ruskeista sävyistä on siirrytty kevyempään ilmeeseen. Päivitimme julkaisun typografian sanomalehtimäisemmäksi ja veimme värimaailman lähemmäs yrityksen omaa värimaailmaa.
Etusivu varattiin vinkeille, ja pääkirjoitus siirtyi kakkossivulle. Ulkopuolisen asiantuntijan haastattelu Kaukoviisas sijoitettiin loppuosaan, jonne rakennettiin myös uutispalsta Kaukokirjoitin tuomaan rytmiä ja joustavuutta lehteen.
“Uusi ilme on entistä raikkaampi ja modernimpi. Lehti on saanut paljon hyvää palautetta talon sisältä ja asiakkailta”, kertoo Dataosaston päällikkö Kyösti Ollila Kaukomarkkinoista.
Printtilehden muoto muuttui amerikkalaismallisesta kapeasta ja korkeasta tabloidista yleisempään 280×400 -kokoon. Vielä suurempi muutos tehtiin lehden verkkosivuille.
Uutiskirjeiden teemoihin ja numeroihin perustunut jaottelu poistui verkosta, ja jutut ryhmiteltiin ilmestymisjärjestyksessä osastoihin “energia”, “turvallisuus”, “tehokkuus” ja “kaukoviisas”.
Lue myös:
Kauppalehti kiinnostui
Journalismi puree
Kaukomarkkinoille lehti ja uutiskirje
FiHTA sai juhlalehden
Suomalaista terveysteknologian vientiteollisuutta edustava Terveysteknologian Liitto ry – FiHTA juhlii lokakuussa 30-vuotispäiväänsä.
Juhlavuoden kunniaksi liitto julkaisi Terveys & Teknlogia -lehden, jonka ulkoasun Julkaisuosakeyhtiö Elias suunnitteli. Elias myös taittoi ja kuvitti lehden. Julkaisun piirrokset ovat Eliaksen graafisen suunnittelijan Topi Kaireniuksen käsialaa. Sisällöstä vastasi Martti Ahlsten Viestintätoimisto Verbistä.
Lehteä jaetaan Kuntamarkkinoilla 15.–16.9. sekä Kuntalehden liitteenä 7.10.
Julkaisuosakeyhtiö Elias on tehnyt FiHTA ry:lle myös 30-vuotisjuhlien kutsut ja muuta markkinointimateriaalia.
FiHTA:n tavoitteena on saada Suomeen lisää terveysteknologian yrityksiä, innovatiivisia tuotteita sekä uusia työpaikkoja. Moni menestystarina on alkanut yliopiostosairaalan ja yrityksen yhteistyöstä. T2-lehti kertoo, että tämä ainutlaatuinen kilpailuetu on vaarassa, sillä kilpailulainsäädäntö ja organisaatioiden liikelaitostuminen vähentävät sairaaloiden intoa tuotekehitystyöhön.
Lisätietoja
Terhi Kajaste, FiHTA, 050 576 5536
Olli-Pekka Tiainen, Elias, 040 507 4754
Anssi Kokkonen Eliakseen

Graafinen suunnittelija Anssi Kokkonen, 26, aloitti työnsä Eliaksessa syyskuun alussa. Anssi valmistui taiteen kandidaatiksi Aalto yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta viime keväänä. Hän on hankkinut kansainvälistä kokemusta Thaimaassa, jossa hän opiskeli vuoden Bangkokissa KMUTT:ssa (King Mongkut’s University of Technology Thonbur).
Anssin tuorein työnäyte on viime perjantaina ilmestynyt Talouselämän erikoisnumero, jonka ulkoasusta hän ja Mirka Suikkanen vastasivat. Lehti on Aalto-yliopiston ja Talouselämän yhteistyöhanke, joka toteutettiin puhtaasti opiskelijavoimin.
Anssi on työskennellyt myös omalla toiminimellään. Hänen portfolioonsa voi tutustua osoitteessa www.anssikokkonen.com.



