• Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset

Kuningas eturauhanen

Blogi | 02.07.10 | Olli-Pekka Tiainen

Ville Miettinen ja kirjoittaja auttavat valokuvaaja Tuulikki Holopaista kuvausjärjestelyissä.

Tänään selviää nähdäänkö jalkapallon MM-kisojen välierissä Hollannin oranssia vai Brasilian keltaista ja vihreää. Nämä värit löytyvät myös eilen ilmestyneestä Pros’datan erikoisnumerosta.

Kun MM-kisat tasan kolme viikkoa sitten potkaistiin käyntiin suurin odotuksin, alkoi myös prostahyperplasian hoidossa uusi aika. Combination In Focus -seminaari Kirkkonummella valaisi urologeja uusista tutkimustuloksista, jotka vaikuttavat eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitokäytäntöihin.

Seminaarissa paljastuikin, että prostahyperplasian Käypä hoito -suosituksen uudistaminen aloitetaan loppukesästä. Pros’data kertoi uutisen ensimmäiseksi, alle kolme viikkoa tilaisuuden jälkeen.

Uutisprintille se ei ole mikään nopeus, mutta asiakaslehden prosessiksi tuotanto oli poikkeuksellisen ripeää: ensimmäinen taitettu versio oli asiakkaalla viikossa. Se vaatii pyöreiden vuorokausien lisäksi huolellista suunnittelua. Esimerkiksi graafeja päästiin työstämään jo ennen seminaaria.

Sade oli pilata hienon kuvasuunnitelman, mutta onneksi löytyi suojainen paikka – ja professoreilta pelisilmää. Ai mitenkö jalkapallo liittyy prostatahyperplasiaan? Joillekin ison eturauhasen miehille katsomossa istuminen on mahdotonta jatkuvan vessassa juoksemisen vuoksi. Palloon liittyy myös muuta symboliikkaa, jonka onkin tarkoitus aueta vain lääkäreille.

Ulkoasuaan muuttanut Jabulani sekä professorit Michael Marberger Wienin yliopistosta ja Teuvo Tammela TAYS:sta.

Aikaisemmin sivuillamme:

Journalismi puree
Lehti pääsi kirjahyllyyn
Pelottava lehti
Prostatahyperplasia sai lehden

Osastossa » Asiakas- ja ammattilehdet, Blogi, Elias, Kulttuuri, Terveydenhuolto
Ei kommentteja

LEHTI, ILME, VERKKO, STRATEGIA?

Julkaisuosakeyhtiö Elias – kun haluat uusiksi muutakin kuin etusivun.

Pyydä tarjous tai sovi tapaaminen! elias@jelias.fi

Uutiset »

  • Yhteistyö Apteekkarin kanssa syveni
  • Sailab avasi uudet sivut
  • Puhtaat vaatteet, onnelliset ompelijat?

BLOGI »

  • Perhosia vatsassa
  • Koukussa valoon
  • Meillä on hyvä työntekijä

Vieraissa »

  • Mullistava tabletti
  • Mongolian tasolla
  • Kuningas EI

Aiheet

  • Asiakas- ja ammattilehdet
    (27)
  • Design
    (22)
  • Elias
    (51)
  • Hupi
    (27)
  • Internet
    (51)
  • Koulutus
    (8)
  • Kulttuuri
    (18)
  • Markkinointi ja mainonta
    (18)
  • Media
    (37)
  • Purnaus
    (8)
  • Tekijänoikeus
    (3)
  • Terveydenhuolto
    (36)
  • Vimpaimet
    (10)
  • Yhteiskunta
    (30)
  • Ympäristö
    (10)

Arkisto

  •  2010
    • syyskuu (1)
    • elokuu (3)
    • heinäkuu (1)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (2)
    • huhtikuu (7)
    • maaliskuu (4)
    • helmikuu (3)
    • tammikuu (3)
  •  2009
    • joulukuu (3)
    • marraskuu (4)
    • lokakuu (4)
    • syyskuu (6)
    • elokuu (6)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (5)
    • maaliskuu (9)
    • helmikuu (4)
    • tammikuu (7)
  •  2008
    • joulukuu (5)
    • marraskuu (8)
    • lokakuu (8)
    • syyskuu (7)
    • elokuu (8)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (3)
    • maaliskuu (6)
    • tammikuu (3)
  •  2007
    • joulukuu (1)
    • marraskuu (1)
    • syyskuu (1)

Haluatko verkostoomme?

Etsimme verkostoomme kokeneita lehtityön ammattilaisia ja innokkaita nuoria kykyjä. Lähetä meille kuvaus itsestäsi, CV, pdf-portfolio tai linkki verkkosivuillesi. elias@jelias.fi

Puhtaat vaatteet

  • Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset
  • Uutiset
  • Blogi
  • Vieraissa