BLOGI

29
Tam

Apteekkari uudistui terveysappsien aikaan

Apteekkarilehti on nyt ulkoasultaan ja sisällöltään entistä yhtenäisempi kokonaisuus, joka pyrkii puhuttelemaan kaikkia terveydenhuollon päättäjiä. Lehdestä on riisuttu joitakin lääkehoidon vakiopalstoja ja vastaavasti lisätty sidosryhmiä koskettavia aiheita. Erityisesti visuaalisuutta on mietitty.

Ensimmäisen numeron pääjuttu käsittelee apteekkien uusia terveyspalveluja. Terveydenhuollon muutokset, kuten omahoidon sovellusten kehittyminen ja apteekkien rooli kutistuvien julkisten palvelujen korvaamisessa ovat lehden keskeistä sisältöä.

Itsehoidon teknologista kehitystä seurataan ja testataan tuotepalstalla. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, ja jokainen numero on teemoitettu. Ensimmäinen teema käsittelee itsehoitoa, seuraavissa keskitytään teknologiaan, astmaan ja allergiaan, diabetekseen, rokottamiseen ja vanhusten jaksamiseen.

Elias on uudistanut lehden edellisen kerran 2009 ja verkkoversion 2012. Apteekkari.fi uudistetaan myöhemmin tänä vuonna. Elias vastaa lehden ulkoasusta, kuvasuunnittelusta ja journalistisesta sparrauksesta.

 

Kommentit (0)
14
Tam

Opas lähienergiaan

Suomessa on yhä puoli miljoonaa suorasähkölämmitteistä ja neljännesmiljoona öljylämmitteistä taloa. Saneerattavaa riittää, varsinkin jos  energiantuotannon ilmastotavoitteet aiotaan täyttää (uusiutuvaa 38% vuonna 2020).

Tähän haasteeseen vastaa Lähienergian valintopas, joka esittelee yleisimmät uusiutuvan energian vaihtoehdot ominaispiirteineen. Mukana ovat ilmalämpö-, ilma-vesilämpö- ja maalämpöpumput sekä aurinkolämpöä ja -sähköä tuottavat ratkaisut. Hybridijärjestelmä perustuu myös hyvään varaajaan.

Kaukomarkkinoiden opas auttaa remontoijaa ja rakentajaa valitsemaan itselleen sopivan ratkaisun. Energialähteiden ominaispiirteet on kuvattu selkeästi, ja niiden vahvuudet ja heikkoudet on kiteytetty plussiksi ja miinuksiksi. Periaatepiirroksista ja esimerkkilaskelmista koottu infografiikka havainnollistaa tietoa.

Eliaksen suunnittelema Lähienergian valintaopas on esimerkki sisältömarkkinoinnista, joka kokoaa yrityksen asiantuntemuksen kuluttajan hyödyksi. Lukijaa ei rasiteta desimaaleilla ja mallikohtaisilla nippelitiedoilla, vaan pyritään antamaan realistinen kokonaiskuva vaihtoehdoista ja niiden eduista.

valintaopas2

Valintaopasta saa valtuutetuilta Lähienergiaa-asentajilta, jälleenmyyjiltä ja verkosta.

 

Kommentit (0)
03
Tam

90-vuotias

Suomen Hammaslääkäriliitto perustettiin vuonna 1924. Juhlavuoden kunniaksi Elias suunnitteli tunnuksen, joka on käytössä tämän vuoden ajan kaikessa liiton viestinnässä. Tunnuksesta tehtiin myös versio, jossa liiton nimi on esillä sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi käytössä on versio, johon on yhdistetty liiton uusi slogan ”Suun terveyden puolesta – För god monhälsa”.

Hammaslääkäriliiton virallisen tunnuksen suunnitteli ilmetoimisto Porkka & Kuutsa vuonna 2007. Elias on aiemmin suunnitellut tunnuksen myös Hammaslääkäriliiton kustannukselle.

HLLK_b

 

Kommentit (0)