Lapset haluavat aina tietää asioita. Mikä on maailman isoin luku? Voiko äärettömään laskea? Montako kaupunkia on Venäjällä? Onneksi joskus tulee helppoja kysymyksiä, joihin minäkin osaan vastata. Ainakin aluksi.
– Isi, miksi sä luet joka aamu Hesarin?
– Hesarissa on uutisia. Tietää sitten mitä kaupungilla ja maailmalla tapahtuu.
Hupsu kysymys, ajattelin. No nyt poika ainakin tietää, että luemme Hesaria jotta tietäisimme asioita. Nyt poika tietää, että Hesari on hyvä. Kun tilaamme Helsingin sanomia, vaikutamme sivistyneiltä naapureiden, tai ainakin lehdenjakajan silmissä.
Vielä sivistyneemmiltä vaikutimme, kun vaimo työskenteli kaksikielisten kanssa ja meille tulivat sekä HS että HBL. Nyt tulee vain Hesari, mutta Hesari onkin iso ja hyvä. Siinä on suomikin parempaa kuin HBL:n ruotsi. Uutisia, niitä kannattaa lukea lehdestä. Odottamatta, mutta ei niin yllättäen, tytär jatkoi jutustelua.
– Hö. Tuleehan radiostakin uutisia. Just nytkin. Ja telkkarista!
– Ja sun tietsikalta! Ja täppäriltä, poika jatkoi.
– Niin, no… joo tuleehan niistäkin… tulee joo.
Pisti oikein raksuttamaan. Kylläpä minä imen paljon uutisia. Tosiaan kaikista edellä mainituista kanavista. Mikä Hesarista sitten tekee paremman kanavan kuin kaikista muista, aloin pohtia. Lapset jatkoivat kuulustelua.
– Onko Hesarissa sitten enemmän uutisia kuin muualla?
– Mmm… ei.
– No onko eri uutisia kuin muualla?
– Ööh… ei oikeastaan. Samoja ovat.
Nyt ne nappulat saivat minut nalkkiin. Mitä nyt pitää sanoa? Hesarissa on mielipiteitä? On niitä muuallakin. Toimittajillakin omat blogit, monilla useampikin; lehden kantaa edustava sekä henkilökohtainen. Vessojen seiniltäkin voi lukea mielipiteitä. Kuvat? Hesarillahan on poikkeuksellisen hyviä lehtikuvaajia. Tunnenkin heistä pari, mutta suoraan sanottuna seuraan mieluummin heidän henkilökohtaisia projektejaan kuin työjuttuja. Entä painetun lehden ajankoht... äh, ei mennä siihen. Viikkoliite? Köh köh.
– Mut isi miksi sä luet aina Hesarin?
– Se nyt vaan tulee postiluukusta.
Niin.
