Olen saanut viime päivinä taivaltaa työmatkani metsän halki. Tiheä kuusikko kasvoi Hietalahden torille yhdessä yössä. Sen läpi on mukava kävellä.
Muistan tähtikirkkaat lumiset pakkasyöt vuosia sitten. Ulkoilutin koiria hiljaisessa, täysikuun valaisemassa, kimmeltävässä taikametsässä. Kuusten oksat olivat raskaina juuri sataneesta puhtaasta valkeasta lumesta. Keskellä metsää, keskellä yötä – siinä valossa olisi voinut lukea.
Vietin koko viime talven Helsingissä kodin, toimiston ja päivähoitopaikan välisiä vesilammikoita pimeydessä kahlaten. Talvi jäi kokematta.
Esikoisemme muistelee kyllä ihan tyytyväisenä sitä yhtä loskalumista päivää, jolloin Koffin puiston mäessä päästiin laskemaan pulkalla. Kaksivuotias kuopuksemme ei sitä muista. En ymmärrä mistä ihmeestä hän on keksinyt hiihtoleikkinsä. Mitkä tahansa pahvinpalaset kelpaavat olohuoneen lattialla liitäviksi suksiksi.
Mummolan sisäkuistilla on pitkä nukkamatto, jota pitkin pukin kontista paljastuvilla suksilla on ihan kiva harjoitella. Ellei..
Toisipa uusi vuosi pakkaset, kantojään ja valkeat hanget tänne eteläänkin.
Niitä odotellessa – rauhallista joulua kaikille!