Eliaksen suunnittelema Apteekkarin kansi ”Tyrmäävä tohtori” on valittu 20 parhaan joukkoon, josta yleisö voi äänestää suosikkinsa vuoden 2012 aikakauslehden kanneksi. Parhaat kannet löytyvät Aikakausmedian sivuilta, ja äänestysaikaa on koko helmikuu.
Kolmen eniten ääniä saanutta etusivua julkistetaan maaliskuussa, ja voittaja palkitaan Aikakausmedian gaalassa 10. huhtikuuta.
Voittoisa historiikki

Palkittu kirja kiinnosti Hammaslääkäripäivillä. Keskellä Olli-Pekka Tiainen ja Aurora-seuran puheenjohtaja Heikki Vuorela. Kuva: Ismo Henttonen
Vuodelle 2012 on jo osunut yksi pääpalkinto. Eliaksen toimittama Hammashoidon historiikki Jalkaporasta bioaikaan toi Hammaslääkäriseura Apollonian vuosittaisen Apollonia-palkinnon teoksen kustantaneelle Aurora-ryhmälle.
Historiallinen voitto

Sopimusta ei jätetä, linjattiin Paasitornissa.
Myös kuluva vuosi on tuonut tunnustusta. SAK:lle suunnitteltu Sopimusta ei jätetä -kampanja sai hyvin huomiota, kun SAK:n Lauri Lyly, EK:n Jyri Häkämies, liki 500 luottamusmiestä ja lähes koko valtakunnallinen media kokoontuivat tammikuun kihlauksen vuosipäivänä 23.1. Paasitorniin Helsingissä.
Elias suunnitteli kampanjan iskulauseen, tunnuksen ja oheismateriaalit, kuten suuren suosion saaneet rintamerkit, kynät, bannerit ja tilaisuuden projektiot. Paasitornin tilaisuuden avannut Eliaksen tuottama video Luottamus työpaikoilla on kerännyt paljon kiitosta.