• Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset

Ympäristö

Asiakaslehtiä ajan hermolla

Blogi | 23.03.11 | Olli-Pekka Tiainen

Yrityksiä syytetään usein hitaiksi viestijiksi, ja varsinkin asiakasmediaa pidetään jäykkänä kanavana. Toisenlaisiakin esimerkkejä löytyy.

Hattulalainen Hannu Kaskela esittelee aurinkokeräimiään Kaukomarkkinoiden esitteessä, joka käsittelee muun muassa ensi vuonna muutuvia energiamääräyksiä. Kun Japanissa järisi, Hannu ilmestyi aurinkotaloineen asiakaslehti Kaukosanomien verkkoversioon pohtimaan ydinturmaa, ydinvoiman turvallisuutta ja aurinkoenergian mahdollisuuksia.

Hannu tulee esiintymän myös painetussa Kaukosanomissa ja hyvin todennäköisesti muissakin kanavissa.

Pari päivää sitten ilmestyneessä Aikakauskirja Duodecimin eturauhasteemassa professorit Teuvo Tammela ja Vesa Kajata väittelevät PSA-seulontojen hyödyllisyydestä. Arvostetun lääketieteellisen julkaisun Napit vastakkain -asetelmassa on jotain tuttua.

Aivan – nämä miehethän väittelivät samasta aiheesta naamat vastakkain jo puolitoista vuotta sitten GSK:n Pros’data-lehdessä.

Aikaisemmin sivuillamme:

Journalismi puree
Kauppalehti kiinnostui

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Asiakas- ja ammattilehdet, Blogi, Elias, Media, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Jalkaporasta aurinkoenergiaan

Blogi | 13.01.11 | Olli-Pekka Tiainen

aurinko

“Historia tulee arvioimaan hallintoni tulokset”, tokaisi Arnold Schwarzenegger klisheisesti jättäessään kuvernöörin työt konkurssikypsässä Kaliforniassa.

Velkaantuminen on päivän sana, eikä historialta kannata odottaa armoa Euroopan tuhlaajapojillekaan. Suomessa kipeitä päätöksiä tehdään kevään vaalien jälkeen. Julkisten menojen ja verojen tasapainottaminen vaatii leikkauksia sekä kiristyksiä.

Talouden aaltoliike heijastuu ihmisten terveyteen. Esimerkiksi sodan jälkeen suomalaisten sokerinkulutus nousi kymmenessä vuodessa 2 kilosta 45 kiloon, ja 1960-luvulla makeisten syönti kolminkertaistui. Suomalaisten hampaat olivatkin 1970-luvun alussa länsimaiden surkeimpia.

Parissa vuosikymmenessä alennustila vaihtui kärkipaikkaan. Kunnallinen hammashoito kehittyi, ja vahva tv-mainonta toi fluorihammastahnat koteihin, mikä on merkittävä syy karieksen vähentymiseen.

Lisää aiheesta voi lukea sodanjälkeisen hammashoidon historiikistä, jota olemme viime aikoina työstäneet yksiin kansiin. Teos valmistuu syksyllä.

Vireillä on muitakin uusia ja mielenkiintoisia hankkeita. Ensimmäinen osteoporoosin hoitoa käsittelevä Dmab-lehti ilmestyi ennen joulua, ja jatkoa seuraa pian.

Iso-Arska kehui tenheensä Kaliforniasta aurinkoenergian edelläkävijän, ja myös meillä uusiutuvan energian projektit ovat syventyneet ja lisääntyneet. Saamme tehdä töitä, joita ei tarvitse jättää historian arvioitaviksi.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Elias, Terveydenhuolto, Yhteiskunta, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Kiikarit kainaloon ja kytikselle

Blogi | 28.01.10 | Topi Kairenius

Varpuset värjöttelivät viime sunnuntaina Koffin puistossa.

Todistin viime keväänä kerrostalomme pihalla epäreilua selkäsaunaa; desperadona saalistanut varpushaukka iski kyntensä räystäällä köllöttelevään kesykyyhkyyn, mutta otti hatkat heti kun huomasi tilanteella olevan silminnäkijöitä.

Niukkaruokaisina talvina varpushaukkojen ilmestyminen katukuvaan ei olekaan erityisen tavatonta, mutta Birdlife Suomen organisoima Pihabongaustapahtuma sai viime sunnuntaina harvinaisen komean lähtölaukauksen, kun Kauppatorilla havaittiin merikotka!

Niille keitä siivekkäät kiinnostavat lajiin katsomatta, suosittelen kahta kiehtovaa kuvakirjaa, jotka jäivät Joulupukilta eteiseemme.

Pöllökärpäsen purema (Multikustannus 2009 / Kimmo Taskinen, Esa Kero) esittelee kaikki kotimaiset pöllölajit omissa elinympäristöissään kuvattuina. Älyttömät kuvatekstit ja kekseliäs taitto tekevät kirjasta hauskalla tavalla omintakeisen.

Huuhkajavuorella (Maahenki 2008 / Heikki Willamo, Leo Vuorinen) kertoo vanhan huuhkajan tarinoita konkarikuvaaja Heikki Willamon valokuvittamana.

PS. Alussa mainittu haukan pieksemä pulu pääsi jatkamaan köllöttelyään Pelastuslaitoksen hoiviin.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Kunniaa Framille

Blogi | 04.12.09 | Olli-Pekka Tiainen

Lähetin aamupäivällä tarjouspyynnön vaasalaiseen painotaloon Framiin. Pari tuntia myöhemmin soi puhelin.

Yrittäjä Jan Rosendahl tiedusteli ehtisikö pyyntöön vastata poikkeuksellisesti vasta maanantaina, koska tänään on kaikenlaista tilaisuutta ja hässäkää, kun paino on valittu Pohjanmaan parhaaksi yritykseksi. Pitäisi vielä ehtiä 50 ihmisen eteen lehdistötilaisuuteenkin.

No ehtiihän sitä maanantainakin, onnea hyvästä suorituksesta – nauti tästä hetkestä Jan!

Tittelin myöntänyt Asiakastieto toteaa lehdistötiedotteessan, että “Laadukkaiden painotuotteiden lisäksi yritys on luonut ympäristöohjelman, jonka avulla on saavutettu huomattavia taloudellisia säästöjä sekä näkyviä etuja ympäristössä.”

Asiakastiedon mukaan yritysten taso lakeuksilla on kovempi kuin muualla maassa. Pohjanmaan 11 000 luokitellusta yrityksestä 16,1 prosenttia on saanut vahvan (AAA, AA+) luottoluokituksen. Osuus on korkein koko Suomessa ja selvästi maakuntien keskiarvon (13,8%) yläpuolella.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Pikku ehdotus

Blogi | 13.03.09 | Topi Kairenius

Laura repi helmikuussa hiuksiaan, kun kaksi kilpailevaa teleyritystä aloitti jokavuotisen mittelön puhelinluettelon paksuudesta. Hän purki tuntojaan blogiimme, ja toivoi ehdotuksia luetteloiden kierrätysvaihtoehdoista. Kokeilin, ja ainakin Fonectan käyttämästä paperista saa mahtavan hyvää paperimassaa, josta voi luoda vaikka vinkeän ja pinkin autoradan Matchboxin pikkuautoille. Näin se menee:

Aloitetaan ottamalla talteen pitserioiden ja optikkoliikkeiden tarjouskupongit siltä varalta, että joskus tulee nälkä tai ettei näe.

Seuraavaksi revitään luetteloiden sisäsivut niin pieneksi silpuksi kuin käsin saa. Mieluiten nakuna. Silppu sekoitetaan lämpimään veteen ja liisteriin. Koska kenenkään kaapista ei kuitenkaan löydy liisteriä, sen vastikkeeksi käyvät aivan hyvin esim. vehnäjauhot ja Eri Keeper. Seos möyhennetään veteläksi pehuksi ja lopuksi tiristetään ylimääräinen neste pois.

Maasto täytyy muotoilla ohuista massakerroksista, koska peukaloa paksummat knöllit eivät tule kuivumaan. Ikinä. Huikeat korkeuserot saa parhaiten aikaan läiskimällä massaa liimalla siveltyihin styroksikukkuloihin.

Annetaan pienoismaailman kuivua vähintään 48 tuntia. Maalaus aloitetaan tummista sävyistä ja viimeistellään tsekkiläisellä kuivaharjaustekniikalla, sutimalla vaaleat sävyt kevyesti maaston huippukohtiin. Tavalliset askarteluvärit soveltuvat tähän mainiosti, koska niiden jälkeä ei tarvitse lakata, kuten peiteväreillä tehdessä.

Valmis!

Model Expo Helsingin messarissa 3.-5.4.

Dodge Challenger kaasuttaa kaarteeseen Jaggen ajovalot taustapeilissään.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Osallistu suunnittelukilpailuun!

Blogi | 05.02.09 | Laura Vanhapelto

On jälleen aika kiikuttaa vanhentuneet puhelinluettelot paperinkeräyslaatikkoon ja sijoittaa uudet katalogit hyllyyn pölyä keräämään.

Fonecta toimitti jo omat tuhat sivuansa Helsingin seudun puhelinnumeroita. Eniron versiot toimitetaan lähipäivinä.

Kuinka tämä hulluus voi jatkua vuodesta toiseen? Käyttääkö joku vielä painettuja puhelinluetteloita? Entä onko joku joskus tarvinnut niitä kaksin kappalein?

Julistan suunnittelukilpailun puhelinluetteloiden hyötykäytön kehittämiseksi. Kilpailu on kaikille avoin. Paras ehdotus palkitaan.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Purnaus, Ympäristö
2 kommenttia

Taikametsä

Blogi | 22.12.08 | Laura Vanhapelto

Olen saanut viime päivinä taivaltaa työmatkani metsän halki. Tiheä kuusikko kasvoi Hietalahden torille yhdessä yössä. Sen läpi on mukava kävellä.

Muistan tähtikirkkaat lumiset pakkasyöt vuosia sitten. Ulkoilutin koiria hiljaisessa, täysikuun valaisemassa, kimmeltävässä taikametsässä. Kuusten oksat olivat raskaina juuri sataneesta puhtaasta valkeasta lumesta. Keskellä metsää, keskellä yötä – siinä valossa olisi voinut lukea.

Vietin koko viime talven Helsingissä kodin, toimiston ja päivähoitopaikan välisiä vesilammikoita pimeydessä kahlaten. Talvi jäi kokematta.

Esikoisemme muistelee kyllä ihan tyytyväisenä sitä yhtä loskalumista päivää, jolloin Koffin puiston mäessä päästiin laskemaan pulkalla. Kaksivuotias kuopuksemme ei sitä muista. En ymmärrä mistä ihmeestä hän on keksinyt hiihtoleikkinsä. Mitkä tahansa pahvinpalaset kelpaavat olohuoneen lattialla liitäviksi suksiksi.

Mummolan sisäkuistilla on pitkä nukkamatto, jota pitkin pukin kontista paljastuvilla suksilla on ihan kiva harjoitella. Ellei..

Toisipa uusi vuosi pakkaset, kantojään ja valkeat hanget tänne eteläänkin.

Niitä odotellessa – rauhallista joulua kaikille!

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Rakas joulupukki

Blogi | 04.12.08 | Laura Vanhapelto

Minulla on 2-vuotias poika ja huomenna 5 vuotta täyttävä tytär. Hukumme krääsään. Ihan sama, vaikka ei itse ostaisi mitään – sitä tulee joka tuutista. Enkä nyt tarkoita vain synttäri- ja joululahjoja. Meillä aikuisilla on kumma tarve tunkea joka käänteessä lapsille jotain tavaraa.

Tyttärellä on kaverisynttäreitä vähintään yhdet kuukaudessa eikä nykysynttäreitä vietetä ilman vastalahjoja tai ongintapalkintoja. Muutaman euron turhakkeita on nurkat täynnä. Hampurilaisbaarista saa muoviroinaa jälkiruuaksi. Päiväkodin vanhempaintoimikunta järjestää 1-2 -vuotiaille pikkujouluja, joihin jokaisen osallistujan pitää tuoda muutaman euron rihkama pukinkonttiin.

Olen kuullut monen muunkin vanhemman kauhistelevan tilannetta, mutta kukaan ei uskalla hypätä pois kelkasta. Itsekin suuntaan tänään töiden jälkeen ongintapalkinto-ostoksille (tiedän, olen pahoillani – yritän keksiä jotain järkevää).

Sama kaksinaismoralismi vaivaa yritysmaailmaa. Ekologisuuden ja kestävän kehityksen mantrasta on tullut osa markkinointijargoniaa. Silti yllättävän moni firma lahjoittaa tänäkin vuonna asiakkailleen tavaroita ja tekstiileitä, joiden päällimmäisenä tarkoituksena on toimia lahjoittavan yrityksen logon painopintana. Harmistun joka joulu yhtä paljon lahjakalentereista, joiden käyttöä voi harkita ainoastaan lasten askartelumateriaalina tai suttupaperina. En halua lahjaksi huonoa omatuntoa. Joudun muutenkin kuormittamaan jätehuoltoa aivan liikaa.

Rakas joulupukki älä tuo minulle krääsää. Lahjoita mieluummin rahat hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi kotimaan vähävaraisille lapsiperheille tai kansainväliseen lastensuojelutyöhön.

Kiitos, ja hyvää joulumieltä!

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Purnaus, Yhteiskunta, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Suomen Kongo

Blogi | 13.11.08 | Laura Vanhapelto

Työskentelin 80-luvun lopulla vuoden Kongon kansantasavallassa. Se on kaimaansa ja naapuriansa Kongon demokraattista tasavaltaa (silloista Zairea) huomattavasti pienempi ja tuntemattomampi maa. Tämä Kongo on Ranskan entinen siirtomaa. Se toinen Kongo on ollut Belgialaisten hallussa.

Pienuus on tietysti suhteellista. Afrikassa kaikki on suurta. Kaksiulotteinen maailmankartta kutistaa päiväntasaaja-alueita ja venyttää napoja niin, että kukaan ei uskoisi, että tämä pienempikin Kongo on Suomen kokoinen. Se suurempi taas, no, se on kai jotain Euroopan kokoluokkaa.

Täällä Suomessa on pieni, neljän tuhannen asukkaan kunta nimeltä Savitaipale. Maailmankartta ei tee kunnalle vääryyttä. Savitaipaleen kirkonkylässä on posti, apteekki, alko, kunnantalo, kirjasto ja muutama ruokakauppa. Junalla Savitaipaleelle ei pääse. Kepulaiset maanviljelijät jyräsivät aikanaan rautatiehankkeen, koska pelkäsivät peltojensa puolesta. Kuutostiekin kiertää kunnan kaukaa samasta syystä.

Nyt Savitaipaleelle ollaan rakentamassa pilvenpiirtäjää.

Sen pienemmän Kongon pääkaupunki on nimeltään Brazzaville (noin 1,5 milj. as.) Kaupunki on Kongo-joen rannalla ja joen toisella puolella kohoaa sen suuremman Kongon pääkaupunki Kinshasa (noin 7,5 milj. as.).

Legendan mukaan Kongo-Brazzaville sai 1980-luvulla Ranskasta rahoituksen valitsemaansa rakennuskohteeseen. Miljoonakaupungissa oli ainakin vielä tuolloin monin paikoin avoviemärit, joten viemäröinti oli puutelistalla kutakuinkin ensimmäisenä.

Toisella puolella jokea häämöttivät suuren ja mahtavan naapurin Kongo-Kinshasan tornit. Kongo-Brazzaville ei halunnut jäädä niiden varjoon. Viemäriverkosto ei todellakaan olisi näkynyt naapuriin, joten sellaisen rakennuttaminen olisi ollut silkkaa rahan haaskausta. Arvaatte varmaan – Brazzavilleen rakennettiin pilvenpiirtäjä.

Savitaipale on jo saanut oman pilvenpiirtäjänsä ansiosta enemmän näkyvyyttä ja huomiota kuin kenties vuosikymmeniin. Siltä osin hanke lienee onnistunut tavoitteessaan. Nyt pitäisi vielä saada kirkonkylään rautatie tai edes suora linja-autoyhteys Helsinkiin. Toisaalta peltojen alle saisi varmaan mahtavia parkkihalleja pääkaupunkiseudulta pilvenpiirtäjäosakkeen ostaville kesälomalaisille.

Tai ehkä Savitaipaleen pilvenpiirtäjään voisi majoittaa pakolaisia. Kongon demokraattisessa tasavallassa heitä on tällä hetkellä pari miljoonaa.

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Hupi, Yhteiskunta, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä

Paristokäyttöinen miestenlehti

Blogi | 22.09.08 | Topi Kairenius

OP kirjoitti taannoin sanomalehden ja verkkolehden ympäristövaikutuksista. Laura taas lehden kannen merkityksestä.

Miehille suunnattu Esquire maksimoi lokakuun juhlanumerossaan sekä kannen huomioarvon että ympäristövaikutukset; kuuden nappipariston voimalla välkkyvän e-Ink -kannen elektroniset komponentit valmistettiin Kiinassa seitsemässä eri laitoksessa.

Kiinasta ne lennätettiin Dallasiin, Texasiin ja kuljetettiin sieltä jäähdytetyllä rekalla Meksikoon. Meksikossa niihin asennettiin manuaalisesti suojavaahtomuovit, jonka jälkeen valmiit kannet lähtivät niin ikään jäähdytetyillä rekoilla Kentuckyyn, Esquiren painoon. Lopuksi ympäriämpäri maailmaa, toki muoviin pakattuina. Ja painos on sen 700 000.

Uraauurtava ehkä, muttei erityisen siisti. Vai mitä tykkäätte? Videota Esquiren sivuilla.

Kuva: makezine.com

  • facebook Tykkää
  • print Tulosta
  • email Kerro kaverille
Osastossa » Blogi, Design, Media, Vimpaimet, Ympäristö
Kommentit poissa käytöstä
Vanhemmat artikkelit »

LEHTI, ILME, VERKKO, STRATEGIA?

Julkaisuosakeyhtiö Elias – kun haluat uusiksi muutakin kuin etusivun.

Pyydä tarjous tai sovi tapaaminen! elias@jelias.fi

Uutiset »

  • Apteekkarilehti täyttää 100 vuotta
  • Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
  • Apteekkariliitto uudisti verkkosivunsa

BLOGI »

  • Otsikoi Pukki, kun haluat klikkejä
  • Dalla Valle twiittaa rakkaudestaan
  • Poikiva blogi

Vieraissa »

  • Pätevän kokoinen aukko
  • Lääkkeitä lahjaksi
  • Puskaretki

Aiheet

  • Asiakas- ja ammattilehdet
    (33)
  • Design
    (24)
  • Elias
    (73)
  • Hupi
    (31)
  • Internet
    (65)
  • Koulutus
    (9)
  • Kulttuuri
    (20)
  • Markkinointi ja mainonta
    (26)
  • Media
    (48)
  • Purnaus
    (9)
  • Tekijänoikeus
    (4)
  • Terveydenhuolto
    (39)
  • Vimpaimet
    (13)
  • Yhteiskunta
    (33)
  • Ympäristö
    (12)

Arkisto

  •  2012
    • tammikuu (2)
  •  2011
    • joulukuu (2)
    • marraskuu (1)
    • lokakuu (1)
    • syyskuu (2)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (1)
    • huhtikuu (3)
    • maaliskuu (2)
    • helmikuu (1)
    • tammikuu (2)
  •  2010
    • joulukuu (2)
    • marraskuu (4)
    • lokakuu (4)
    • syyskuu (4)
    • elokuu (3)
    • heinäkuu (1)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (2)
    • huhtikuu (7)
    • maaliskuu (4)
    • helmikuu (3)
    • tammikuu (3)
  •  2009
    • joulukuu (3)
    • marraskuu (4)
    • lokakuu (4)
    • syyskuu (6)
    • elokuu (6)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (5)
    • maaliskuu (9)
    • helmikuu (4)
    • tammikuu (7)
  •  2008
    • joulukuu (5)
    • marraskuu (8)
    • lokakuu (8)
    • syyskuu (7)
    • elokuu (8)
    • kesäkuu (3)
    • toukokuu (3)
    • huhtikuu (3)
    • maaliskuu (6)
    • tammikuu (3)
  •  2007
    • joulukuu (1)
    • marraskuu (1)
    • syyskuu (1)

Haluatko verkostoomme?

Etsimme verkostoomme kokeneita lehtityön ammattilaisia ja innokkaita nuoria kykyjä. Lähetä meille kuvaus itsestäsi, CV, pdf-portfolio tai linkki verkkosivuillesi. elias@jelias.fi

Futaamo

Puhtaat vaatteet

  • Etusivu
  • Yritys
  • Asiakkaat
  • Työt
  • Ihmiset
  • Uutiset
  • Blogi
  • Vieraissa