Kiikarit kainaloon ja kytikselle

Todistin viime keväänä kerrostalomme pihalla epäreilua selkäsaunaa; desperadona saalistanut varpushaukka iski kyntensä räystäällä köllöttelevään kesykyyhkyyn, mutta otti hatkat heti kun huomasi tilanteella olevan silminnäkijöitä.

Niukkaruokaisina talvina varpushaukkojen ilmestyminen katukuvaan ei olekaan erityisen tavatonta, mutta Birdlife Suomen organisoima Pihabongaustapahtuma sai viime sunnuntaina harvinaisen komean lähtölaukauksen, kun Kauppatorilla havaittiin merikotka!

Niille keitä siivekkäät kiinnostavat lajiin katsomatta, suosittelen kahta kiehtovaa kuvakirjaa, jotka jäivät Joulupukilta eteiseemme.

Pöllökärpäsen purema (Multikustannus 2009 / Kimmo Taskinen, Esa Kero) esittelee kaikki kotimaiset pöllölajit omissa elinympäristöissään kuvattuina. Älyttömät kuvatekstit ja kekseliäs taitto tekevät kirjasta hauskalla tavalla omintakeisen.

Huuhkajavuorella (Maahenki 2008 / Heikki Willamo, Leo Vuorinen) kertoo vanhan huuhkajan tarinoita konkarikuvaaja Heikki Willamon valokuvittamana.

PS. Alussa mainittu haukan pieksemä pulu pääsi jatkamaan köllöttelyään Pelastuslaitoksen hoiviin.

Kunniaa Framille

Lähetin aamupäivällä tarjouspyynnön vaasalaiseen painotaloon Framiin. Pari tuntia myöhemmin soi puhelin.

Yrittäjä Jan Rosendahl tiedusteli ehtisikö pyyntöön vastata poikkeuksellisesti vasta maanantaina, koska tänään on kaikenlaista tilaisuutta ja hässäkää, kun paino on valittu Pohjanmaan parhaaksi yritykseksi. Pitäisi vielä ehtiä 50 ihmisen eteen lehdistötilaisuuteenkin.

No ehtiihän sitä maanantainakin, onnea hyvästä suorituksesta – nauti tästä hetkestä Jan!

Tittelin myöntänyt Asiakastieto toteaa lehdistötiedotteessan, että “Laadukkaiden painotuotteiden lisäksi yritys on luonut ympäristöohjelman, jonka avulla on saavutettu huomattavia taloudellisia säästöjä sekä näkyviä etuja ympäristössä.”

Asiakastiedon mukaan yritysten taso lakeuksilla on kovempi kuin muualla maassa. Pohjanmaan 11 000 luokitellusta yrityksestä 16,1 prosenttia on saanut vahvan (AAA, AA+) luottoluokituksen. Osuus on korkein koko Suomessa ja selvästi maakuntien keskiarvon (13,8%) yläpuolella.

Pikku ehdotus

Laura repi helmikuussa hiuksiaan, kun kaksi kilpailevaa teleyritystä aloitti jokavuotisen mittelön puhelinluettelon paksuudesta. Hän purki tuntojaan blogiimme, ja toivoi ehdotuksia luetteloiden kierrätysvaihtoehdoista. Kokeilin, ja ainakin Fonectan käyttämästä paperista saa mahtavan hyvää paperimassaa, josta voi luoda vaikka vinkeän ja pinkin autoradan Matchboxin pikkuautoille. Näin se menee:

Aloitetaan ottamalla talteen pitserioiden ja optikkoliikkeiden tarjouskupongit siltä varalta, että joskus tulee nälkä tai ettei näe.

Seuraavaksi revitään luetteloiden sisäsivut niin pieneksi silpuksi kuin käsin saa. Mieluiten nakuna. Silppu sekoitetaan lämpimään veteen ja liisteriin. Koska kenenkään kaapista ei kuitenkaan löydy liisteriä, sen vastikkeeksi käyvät aivan hyvin esim. vehnäjauhot ja Eri Keeper. Seos möyhennetään veteläksi pehuksi ja lopuksi tiristetään ylimääräinen neste pois.

Maasto täytyy muotoilla ohuista massakerroksista, koska peukaloa paksummat knöllit eivät tule kuivumaan. Ikinä. Huikeat korkeuserot saa parhaiten aikaan läiskimällä massaa liimalla siveltyihin styroksikukkuloihin.

Annetaan pienoismaailman kuivua vähintään 48 tuntia. Maalaus aloitetaan tummista sävyistä ja viimeistellään tsekkiläisellä kuivaharjaustekniikalla, sutimalla vaaleat sävyt kevyesti maaston huippukohtiin. Tavalliset askarteluvärit soveltuvat tähän mainiosti, koska niiden jälkeä ei tarvitse lakata, kuten peiteväreillä tehdessä.

Valmis!

Model Expo Helsingin messarissa 3.-5.4.

Osallistu suunnittelukilpailuun!

On jälleen aika kiikuttaa vanhentuneet puhelinluettelot paperinkeräyslaatikkoon ja sijoittaa uudet katalogit hyllyyn pölyä keräämään.

Fonecta toimitti jo omat tuhat sivuansa Helsingin seudun puhelinnumeroita. Eniron versiot toimitetaan lähipäivinä.

Kuinka tämä hulluus voi jatkua vuodesta toiseen? Käyttääkö joku vielä painettuja puhelinluetteloita? Entä onko joku joskus tarvinnut niitä kaksin kappalein?

Julistan suunnittelukilpailun puhelinluetteloiden hyötykäytön kehittämiseksi. Kilpailu on kaikille avoin. Paras ehdotus palkitaan.

Taikametsä

Olen saanut viime päivinä taivaltaa työmatkani metsän halki. Tiheä kuusikko kasvoi Hietalahden torille yhdessä yössä. Sen läpi on mukava kävellä.

Muistan tähtikirkkaat lumiset pakkasyöt vuosia sitten. Ulkoilutin koiria hiljaisessa, täysikuun valaisemassa, kimmeltävässä taikametsässä. Kuusten oksat olivat raskaina juuri sataneesta puhtaasta valkeasta lumesta. Keskellä metsää, keskellä yötä – siinä valossa olisi voinut lukea.

Vietin koko viime talven Helsingissä kodin, toimiston ja päivähoitopaikan välisiä vesilammikoita pimeydessä kahlaten. Talvi jäi kokematta.

Esikoisemme muistelee kyllä ihan tyytyväisenä sitä yhtä loskalumista päivää, jolloin Koffin puiston mäessä päästiin laskemaan pulkalla. Kaksivuotias kuopuksemme ei sitä muista. En ymmärrä mistä ihmeestä hän on keksinyt hiihtoleikkinsä. Mitkä tahansa pahvinpalaset kelpaavat olohuoneen lattialla liitäviksi suksiksi.

Mummolan sisäkuistilla on pitkä nukkamatto, jota pitkin pukin kontista paljastuvilla suksilla on ihan kiva harjoitella. Ellei..

Toisipa uusi vuosi pakkaset, kantojään ja valkeat hanget tänne eteläänkin.

Niitä odotellessa – rauhallista joulua kaikille!

Rakas joulupukki

Minulla on 2-vuotias poika ja huomenna 5 vuotta täyttävä tytär. Hukumme krääsään. Ihan sama, vaikka ei itse ostaisi mitään – sitä tulee joka tuutista. Enkä nyt tarkoita vain synttäri- ja joululahjoja. Meillä aikuisilla on kumma tarve tunkea joka käänteessä lapsille jotain tavaraa.

Tyttärellä on kaverisynttäreitä vähintään yhdet kuukaudessa eikä nykysynttäreitä vietetä ilman vastalahjoja tai ongintapalkintoja. Muutaman euron turhakkeita on nurkat täynnä. Hampurilaisbaarista saa muoviroinaa jälkiruuaksi. Päiväkodin vanhempaintoimikunta järjestää 1-2 -vuotiaille pikkujouluja, joihin jokaisen osallistujan pitää tuoda muutaman euron rihkama pukinkonttiin.

Olen kuullut monen muunkin vanhemman kauhistelevan tilannetta, mutta kukaan ei uskalla hypätä pois kelkasta. Itsekin suuntaan tänään töiden jälkeen ongintapalkinto-ostoksille (tiedän, olen pahoillani – yritän keksiä jotain järkevää).

Sama kaksinaismoralismi vaivaa yritysmaailmaa. Ekologisuuden ja kestävän kehityksen mantrasta on tullut osa markkinointijargoniaa. Silti yllättävän moni firma lahjoittaa tänäkin vuonna asiakkailleen tavaroita ja tekstiileitä, joiden päällimmäisenä tarkoituksena on toimia lahjoittavan yrityksen logon painopintana. Harmistun joka joulu yhtä paljon lahjakalentereista, joiden käyttöä voi harkita ainoastaan lasten askartelumateriaalina tai suttupaperina. En halua lahjaksi huonoa omatuntoa. Joudun muutenkin kuormittamaan jätehuoltoa aivan liikaa.

Rakas joulupukki älä tuo minulle krääsää. Lahjoita mieluummin rahat hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi kotimaan vähävaraisille lapsiperheille tai kansainväliseen lastensuojelutyöhön.

Kiitos, ja hyvää joulumieltä!

Suomen Kongo

Työskentelin 80-luvun lopulla vuoden Kongon kansantasavallassa. Se on kaimaansa ja naapuriansa Kongon demokraattista tasavaltaa (silloista Zairea) huomattavasti pienempi ja tuntemattomampi maa. Tämä Kongo on Ranskan entinen siirtomaa. Se toinen Kongo on ollut Belgialaisten hallussa.

Pienuus on tietysti suhteellista. Afrikassa kaikki on suurta. Kaksiulotteinen maailmankartta kutistaa päiväntasaaja-alueita ja venyttää napoja niin, että kukaan ei uskoisi, että tämä pienempikin Kongo on Suomen kokoinen. Se suurempi taas, no, se on kai jotain Euroopan kokoluokkaa.

Täällä Suomessa on pieni, neljän tuhannen asukkaan kunta nimeltä Savitaipale. Maailmankartta ei tee kunnalle vääryyttä. Savitaipaleen kirkonkylässä on posti, apteekki, alko, kunnantalo, kirjasto ja muutama ruokakauppa. Junalla Savitaipaleelle ei pääse. Kepulaiset maanviljelijät jyräsivät aikanaan rautatiehankkeen, koska pelkäsivät peltojensa puolesta. Kuutostiekin kiertää kunnan kaukaa samasta syystä.

Nyt Savitaipaleelle ollaan rakentamassa pilvenpiirtäjää.

Sen pienemmän Kongon pääkaupunki on nimeltään Brazzaville (noin 1,5 milj. as.) Kaupunki on Kongo-joen rannalla ja joen toisella puolella kohoaa sen suuremman Kongon pääkaupunki Kinshasa (noin 7,5 milj. as.).

Legendan mukaan Kongo-Brazzaville sai 1980-luvulla Ranskasta rahoituksen valitsemaansa rakennuskohteeseen. Miljoonakaupungissa oli ainakin vielä tuolloin monin paikoin avoviemärit, joten viemäröinti oli puutelistalla kutakuinkin ensimmäisenä.

Toisella puolella jokea häämöttivät suuren ja mahtavan naapurin Kongo-Kinshasan tornit. Kongo-Brazzaville ei halunnut jäädä niiden varjoon. Viemäriverkosto ei todellakaan olisi näkynyt naapuriin, joten sellaisen rakennuttaminen olisi ollut silkkaa rahan haaskausta. Arvaatte varmaan – Brazzavilleen rakennettiin pilvenpiirtäjä.

Savitaipale on jo saanut oman pilvenpiirtäjänsä ansiosta enemmän näkyvyyttä ja huomiota kuin kenties vuosikymmeniin. Siltä osin hanke lienee onnistunut tavoitteessaan. Nyt pitäisi vielä saada kirkonkylään rautatie tai edes suora linja-autoyhteys Helsinkiin. Toisaalta peltojen alle saisi varmaan mahtavia parkkihalleja pääkaupunkiseudulta pilvenpiirtäjäosakkeen ostaville kesälomalaisille.

Tai ehkä Savitaipaleen pilvenpiirtäjään voisi majoittaa pakolaisia. Kongon demokraattisessa tasavallassa heitä on tällä hetkellä pari miljoonaa.

Paristokäyttöinen miestenlehti

OP kirjoitti taannoin sanomalehden ja verkkolehden ympäristövaikutuksista. Laura taas lehden kannen merkityksestä.

Miehille suunnattu Esquire maksimoi lokakuun juhlanumerossaan sekä kannen huomioarvon että ympäristövaikutukset; kuuden nappipariston voimalla välkkyvän e-Ink -kannen elektroniset komponentit valmistettiin Kiinassa seitsemässä eri laitoksessa.

Kiinasta ne lennätettiin Dallasiin, Texasiin ja kuljetettiin sieltä jäähdytetyllä rekalla Meksikoon. Meksikossa niihin asennettiin manuaalisesti suojavaahtomuovit, jonka jälkeen valmiit kannet lähtivät niin ikään jäähdytetyillä rekoilla Kentuckyyn, Esquiren painoon. Lopuksi ympäriämpäri maailmaa, toki muoviin pakattuina. Ja painos on sen 700 000.

Uraauurtava ehkä, muttei erityisen siisti. Vai mitä tykkäätte? Videota Esquiren sivuilla.

Verkko, sakset ja paperi

Ruotsalaiset ovat päätyneet yllättävään tulokseen vertaillessaan sanomalehden, e-lehden ja verkkolehden ympäristövaikutuksia. Kungliga Tekniska Högskolanissa havaittiin, että eurooppalaisilla sähkö- ja jätestandardeilla verkkolehti jää jumboksi puolen tunnin lukemisella.

Kymmenen minuutin lukuajallakin e-lehti ja verkkolehti olivat suurin piirtein tasoissa. Vesivoimaa hyödyntävässä Ruotsissa tilanne on erilainen kuin hiiltä käyttävässä Keski-Euroopassa, mutta Ruotsissakin verkkolehden ympäristökuorma on puolen tunnin jälkeen melkein yhtä suuri kuin sanomalehdellä.

Vaikka tutkimuksessa pyrittiin selvittämään tuotteen koko elinkaari, vain sanomalehden osalta se selvisi kokonaan. Tulokset ovat suuntaa antavia. Tutkijoiden mukaan huomiotta jäi esimerkiksi se, että sanomalehden voi lukea kahteenkin kertaan ilman ympäristövaikutusten lisääntymistä.

Sanomalehden uusiokäytöstä kalakääreenä, suojapaperina ja kukkien paketoinnissa ei mainita mitään. Mielenkiintoista olisi lukea – verkosta tai lehdestä – miten aikakauslehti pärjäisi samassa vertailussa. Paperilehden suurin kuorma syntyy painatuksesta.

Itämeri, iso pesualtaamme

Nuori Heikki Kinnunen pesee astioita meressä, ruikkaa pesuainetta sekaan ja piirtää kädellään kaaren kohti ulappaa. ”Iso pesuallas”, venyttää näyttelijä rempseästi kameralle.

Television alkuaikojen mustavalkoinen pesuainemainos hymyilyttää. Eihän kukaan enää kehtaa huuhtoa astioita meressä, vaikka Itämerestä onkin tullut pesuallas paljon konkreettisemmin kuin Kinnunen joskus 60-luvun alussa tarkoitti.

Olen pessyt mattoja Kaivopuiston laitureilla. Tapa on hiipunut, sillä vesipesua sietävät räsy- ja puuvillamatot ovat tehneet tilaa sisal- ja nukkamatoille.

Lysti päättyy kokonaan, kun pesupöydät nostetaan rannalle Helsingissäkin. Nyt saattaa olla viimeinen hetki lotrata mattoja varpaat merivedessä.

Lue lisää…