BLOGI

07
Tam

Ilmastosovusta ei hyödy kukaan

Pariisin ilmastoneuvottelun alla ja niiden aikana suomalaislobbarit olivat toiveikkaita. Tulossa olisi aiempaa kattavampi ja sitovampi sopimus Suomen tavoitteiden mukaan.

Kun odotuksia huomattavasti kunnianhimoisempi sopimus syntyi ja vieläpä etuajassa, heräsi epäluulo. Kyseessä täytyy olla luonnos. Noudattaako tätä kukaan? Eihän tämä voi kestää.

Alkuhämmennyksen jälkeen osattiin vähän iloitakin. Ylen tv-uutisissa yritettiin puhua talouskasvusta ja kymmenistä tuhansista uusista työpaikoista.

Tutumpi asenne palasi pian. Bensan hinta nousee, sähkö kallistuu, asumiskulut kasvavat. Paljonko tämä maksaa, mitä kaikkea meidän on pakko tehdä.

Ehkä pitäisi kysyä, mitä saamme tehdä toisin? Fortumin toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin mukaan neuvottelutulos on suuri tilaisuus suomalaisyrityksille. Kuluttajasta tulee kuningas, joka voi kilpailuttaa uusia energiapalveluja digitaalisilla sovelluksilla.

Ei ilmastonmuutoksen torjuminen ole pelkästään lämpöpumppuja, tuulivoimaa ja aurinkosähköä. Se on digitaalista kehitystä, pieniä arkipäiväisiä asioita, joita tehdään entistä tehokkaammin.

Toimitaan ketterästi, pidetään palaveri verkossa ja vähennetään ruuhkassa matelemista. Kun tuottavuus nousee, energiaa kuluu vähemmän.

Ilmastonmuutos on mahdollisuus
jokaiselle digitalistille.

Sitran teettämän selvityksen mukaan hiilineutraalius avaa suomalaisyrityksille jopa 6000 miljardin euron markkinat. Mukana on paljon älyä: älykkäitä kaupunkeja, älykästä liikennettä ja infraa.

Lupaukset eivät riitä, mutta Pariisin esimerkki on rohkaiseva. Jos YK:n kaltainen ristiriitainen, 195 valtion mammutti kykenee muutokseen, siihen pystyvät myös jähmeimmät suomalaiset dinosaurukset.

Edelläkävijät menestyvät paremmin kuin sopeutujat, ja parhaimmat hyödyntävät tilaisuuden myös viestinnässään.


Kirjoitus on julkaistu Digitalist Network -mediapalvelussa.

 

 

Kommentit (0)
16
Hel

Apollonia sai uuden ilmeen

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia uudisti ilmeensä viime vuoden lopulla. Elias suunnitteli yhdistykselle modernin tunnuksen ja sitä tukevan värimaailman sekä typografian. Myös yhdistyksen lomakkeisto uusittiin.

Apollonia.fi-sivustolle uusi ilme tuotiin päivittämällä kuva- ja värimaailma sekä typografia. Sivuston rakenne ja alusta säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia on hammaslääketieteellinen seura, joka perustettiin vuonna 1892. Apollonian jäsenistöön kuuluu yli kuusituhatta hammaslääkäriä ja hammaslääketieteen opiskelijaa. Jäsenkuntaan kuuluu myös kotimaassa ja ulkomailla toimivia kunnia- ja kirjeenvaihtajajäseniä.

Apollonia_tunnus_vaaka_blogiin

 

Kommentit (0)
22
Jou

Rauhallista joulua

492690445_FINAL

Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme onnea ja menestystä vuodelle 2015!

Lahjoitimme joululahjavaramme tänä vuonna Pelastakaa Lapset ry:lle. Järjestö kohdistaa avun hädänalaisten lasten ja lapsiperheiden elämän tukemiseen kotimaassa.

 

 

Kommentit (0)
02
Tou

Kevään uudet lehdet

Ennen kuin lehti ehti puuhun, Puu-lehti uudistui kevään kunniaksi. Arkkitehdeille ja suunnittelijoille suunnattu julkaisu on nyt muodoltaan ja ulkoasultaan entistä selkeämpi ja lehtimäisempi. Uusi ilme näkyy jo tunnuksessa. Vuodesta 1980 ilmestynyt Puu esittelee suomalaista puuarkkitehtuuria ja -rakentamista ja edistää puutuotteiden laadukasta käyttöä.

Arvostettua lehteä julkaisee Puuinfo, jonka tehtävänä on luoda kysyntää puutuotteille rakentamisessa ja sisustamisessa. Lehteä päätoimittaa Aalto-yliopiston puurakentamisen professori, arkkitehti Pekka Heikkinen, ja sen ulkoasusta vastaa nykyisin Julkaisuosakeyhtiö Elias.

motio

ELIAKSEN SUUNNITTELEMA ja toimittama asiantuntijalehti on myös masennuksen hoitoa käsittelevä Motio. Nimi tulee latinasta ja tarkoittaa alkua sekä liikettä, mutta viittaa myös motivointiin ja aktivointiin. Ensimmäinen numero kertoo muun muassa sairauden laajoista vaikutuksista ja liikunnan merkityksestä hoidossa: aivoille tekee hyvää lähteä ulos, vaikka päivätansseihin kesken sairausloman. Motiota julkaisee GlaxoSmithKline.

ms

KOLMAS JUURI PAINOSTA tullut uusi lehti on kongressijulkaisu Advances in MS Research. Kuten nimi kertoo, julkaisu käsittelee MS-tautia ja on suunnattu pohjoismaiselle lääkäreille. Julkaisija on Teva, sisällöstä vastaa Idea Engine ja ulkoasusta Elias.

 

Kommentit (0)
09
Huh

Kevään lämpöpiikki

Kylmä ilmamassa hidastaa kevään edistymistä, mutta Kaukomarkkinoille tehty Panasonic-mainonta lämmittää TM Rakennusmaailman lukijoita. Kevättä ilmasta -sivu nousi tutkimusnumeron (3/2013) kirkkaasti huomatuimmaksi ilmoitukseksi. Edistyksellisten ilma-vesilämpöpumppujen ja ilmalämpöpumppujen esittelyn huomasi 85 prosenttia lukijoista – eroa kakkoseen jäi peräti 12 prosenttiyksikköä.

Ilmoitusta kiitettiin ajankohtaiseksi, informatiiviseksi ja luotettavaksi.

”On aika paljon tietoa, vaikka on vain mainos. Tiedon paikkansapitävyys tuntuu luotettavalta. Näihin yleensä pitää suhtautua varauksella”, kiteytti eräs vastaaja.

Selkeät tekniset taulukot vahvistivat mielikuvaa luotettavasta tuotemerkistä. Jos kevät ei tule etelästä, se tulee kaukomailta – uuden teknologian tuulahduksesta.

kevatta_ilmasta_blogi_piikki

 

Kommentit (0)
01
Hel

Tunnustusta ja palkintoja

Eliaksen suunnittelema Apteekkarin kansi ”Tyrmäävä tohtori” on valittu 20 parhaan joukkoon, josta yleisö voi äänestää suosikkinsa vuoden 2012 aikakauslehden kanneksi. Parhaat kannet löytyvät Aikakausmedian sivuilta, ja äänestysaikaa on koko helmikuu.

Kolmen eniten ääniä saanutta etusivua julkistetaan maaliskuussa, ja voittaja palkitaan Aikakausmedian gaalassa 10. huhtikuuta.

Voittoisa historiikki

jalkaporasta bioaikaan

Palkittu kirja kiinnosti Hammaslääkäripäivillä. Keskellä Olli-Pekka Tiainen ja Aurora-seuran puheenjohtaja Heikki Vuorela. Kuva: Ismo Henttonen

Vuodelle 2012 on jo osunut yksi pääpalkinto. Eliaksen toimittama Hammashoidon historiikki Jalkaporasta bioaikaan toi Hammaslääkäriseura Apollonian vuosittaisen Apollonia-palkinnon teoksen kustantaneelle Aurora-ryhmälle.

Historiallinen voitto

Sopimusta ei jateta

Sopimusta ei jätetä, linjattiin Paasitornissa.

Myös kuluva vuosi on tuonut tunnustusta. SAK:lle suunnitteltu Sopimusta ei jätetä -kampanja sai hyvin huomiota, kun SAK:n Lauri LylyEK:n Jyri Häkämies, liki 500 luottamusmiestä ja lähes koko valtakunnallinen media kokoontuivat tammikuun kihlauksen vuosipäivänä 23.1. Paasitorniin Helsingissä.

Sopimusta ei jateta

Elias suunnitteli kampanjan iskulauseen, tunnuksen ja oheismateriaalit, kuten suuren suosion saaneet rintamerkit, kynät, bannerit ja tilaisuuden projektiot. Paasitornin tilaisuuden avannut Eliaksen tuottama video Luottamus työpaikoilla on kerännyt paljon kiitosta.

 

Kommentit (0)
14
Tam

Kohti kesää

Päivät pitenevät, ja pian kodeissa ja työpaikoilla aletaan suunnitella kesää. Siksi Leirikesä ry:n verkkosivujen ja hakulomakkeiden tulee olla kunnossa jo hyvissä ajoin keväällä.

Elias uudistaa Leirikesä ry:n verkkopalvelut sekä sähköisen verkkolehden. Teknisestä toteutuksesta vastaa Koodiviidakko.

Kuumia aiheita tiedossa jo tammikuussa. Tammikuun kihlauksen vuosipäivänä 23.1. SAK järjestää jäsenliittojensa luottamusmiehille suunnatun tapahtuman ”Sopimusta ei jätetä”, joka käsittelee työmarkkinoiden sopimuskulttuurin nykytilaa.

Vastakkain nähdään muun muassa SAK:n Lauri Lyly ja EK:n tuore nokkamies Jyri Häkämies. Luvassa lienee keskustelua kilpailukyvystä, palkoista ja kansakunnan edusta, joista näkemyksiä on jo kuultu presidentiltä, ministereiltä ja tutkijoilta laidasta laitaan. Elias on suunnitellut teeman sloganin ja ilmeen sekä tuottanut tapahtumassa esitettävän videon.

 

Kommentit (0)
21
Jou

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

On aika jättää syksyinen aherrus ja rauhoittua joulun viettoon. Me kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikkea hyvää vuodelle 2013!

Tuemme joululahjavaroillamme Pelastakaa Lapset ry:n työtä.

 

Kommentit (0)
29
Lok

Jalkaporasta Facebookiin

Jalkaporasta bioaikaan -kirjan kuvitusta vuodelta 1975. Kuva on Irma Jakkulan arkistosta.

Nyt kun kuntavaalit ja kirjamessut ovat ohi, on aika kiinnittää huomiota vuoden hammaslääketieteelliseen kirjatapahtumaan. Historiikki Jalkaporasta bioaikaan tarjoaa hyödyllistä tietoa hammashoidon kehityksestä ja palvelujärjestelmän kasvukivuista myös uusille valtuutetuille.

Sodan jälkeisinä pulavuosina jalkaporaa käytettiin jopa hammaslääkäreiden koulutuksessa. Lasten hammasterveys oli surkea ja vanhusväestö hampaatonta.

Tästä Suomi nousi hammashoidon mallimaaksi ja alan parhaiden kuvantamislaitteiden valmistajaksi. Suunterveyden huippu saavutettiin 1990-luvun alussa. Sitten lama alkoi nakertaa ehkäisevää hoitoa, julkisen hammashoidon velvoitteet kasvoivat ja terveyskeskukset ruuhkautuivat. Uudeksi haasteeksi nousi se, että kasvavalla vanhusväestöllä on yhä enemmän hoitoa tarvitsevia hampaita.

Jalkaporasta bioaikaan kuvaa kuinka yksittäisten hampaiden paikkamisesta tuli koko kansa suun terveydenhuoltoa. Kertojina ovat alan ansioituneet veteraanit. Julkaisuosakeyhtiö Elias toimitti yli 50 kirjoittajan artikkeleista ja laajasta kuvastosta yhtenäisen teoksen ja vastasi sen ulkoasusta. Historiikin on kustantanut Hammaslääketieteen historian seura Aurora ja sen painaa vaasalainen painotalo Fram.

Kirja julkaistaan 15. marraskuuta Hammaslääkäripäivillä. Kirjan vaiheita voi seurata myös Facebookissa.

 

 

Kommentit (0)
25
Syy

Lämmintä ilmaa Turkuun

Eliaksen Kaukomarkkinoille toteuttama Kesän kuumin päivä -kilpailu on ratkennut. Turkulainen ekologian opiskelija Tytti Turkia oli ainoa, joka tiesi lämpötilan, päivämäärän sekä paikkakunnan oikein. Korkein lämpötila, 31,0 astetta, mitattiin heinäkuun 30. päivä Lieksan Lampelassa. Voittaja saa laadukkaan Panasonic NE9MKE -ilmalämpöpumpun.

Kakkospalkinto SolarVenti SV3 -aurinkopuhallin menee Joensuuhun. Kari Romppanen ennusti kuumimmaksi paikkakunnaksi kotikaupunkiaan, joten kauas täydellisestä vastauksesta ei hänkään jäänyt.

Lue myös

Helteet tulevat juhannuksen jälkeen

 

Kommentit (0)