19
Elo

Painomustetta ja parafiinia

Toissa vuonna mainio töölöläinen kirjakauppiaamme, Saarikoski, antoi minulle tyttäreni syntymän johdosta lahjaksi erityisen innostavan kirjan. Siinä esitellään usean sadan sivun verran amerikkalaisia tikkuaskien etikettejä 20- ja 50-luvuilta. Tuon aikuinen amerikkalainen käyttögrafiikka on aina kiinnostanut meikäläistä. Sikäläinen mainoskuvasto kun oli pinup-pimuineen ja piirroshahmoineen tavattoman veikeää. Sen lisäksi rajoitetut painomenetelmät saivat suunnittelijat kekseliäiksi ja miettimään mahdollisimman näyttäviä ratkaisuja vähin värein ja resurssein. Tietysti piti huomioida myös markkinoinnin päämäärät — tikkuaskihan on kätevänä ja mobiilina hyödykkeenä loistavaa mainosmaaperää.

Noh, kesälomalla sain vähän tatsia täkäläiseen stidikulttuuriin. Vietimme muutaman päivän mökillä ja vaimo tykkäsi iltaisin tonkia arjen aarteita ukkivainaansa lipastoista. Yhden laatikon pohjalla ollut sikarirasia oli täynnä appivaarin keräämiä tikkuaskin etikettejä 50-luvun Pohjois-Euroopasta; lähinnä Suomesta ja Ruotsista mutta myös kauempaa.

Mantuja kierrellyt mies oli haalinut kohtalaisen kokoelman etikettejä hyvinkin laaja-alaisesti, tamperelaisista teatteriravintoloista antwerpeniläisiin laivanvarustamoihin.

Samat tuotantoteknologioiden rajoitukset ja muut funktiosidonnaiset seikat käyvät ilmi myös näistä etiketeistä, mutta sekaan mahtuu silti mahtavan hienoja tuotoksia joissa suunnittelijalla tosiaan on sytyttänyt.

Näissä hommissa täytyykin pitää mielessä, että jos joku toimii kahdella värillä stidiaskin kannessa, niin hitto se toimii missä vain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 

Kommentit (0)