19
Maa

Editkilpailu antoi tunnustusta sote-reportaaseille

Aikakausmedia palkitsi tänään viime vuoden parhaita töitä. Vuoden ammatti- ja järjestömedian jutuksi oli ehdolla Apteekkarilehden reportaasi Rakas taakka, jonka kätilöintiin myös Elias osallistui vahvasti.

Voiton vei kuitenkin toinen sote-alaa sivunnut työ, Pelastustieto-lehden reportaasi hotelli Iso-Syötteen tulipalosta eli yrityksen, hälytyskeskuksen, pelastustoimen ja ensihoidon yhteistyöstä. Konkreettinen ja selkeä kuvaus ammattilaisten toiminnasta kriisitilanteessa ja onnistumiseen tarvittavasta joukkuepelistä, todettiin palkitsemisperusteluissa.

Osasikohan raati arvata, miten ajankohtaisia nuo sanat ovat tämän hetken korona-Suomessa. Toisaalta hyvin ajankohtainen on myös kärkikolmikkoon päässyt tarinamme omaishoidon arjesta.

Vanhustenhoidon kriisi nousi viime vuonna terveydenhuollon ykkösaiheeksi. Vääntö sote-uudistuksesta vaihtui väittelyksi hoitajamitoituksesta, vaikka vanhuspalvelujen turvaamisessa oli ja on kyse laajemmistakin ongelmista: väestön ikääntymisestä, maaseudun autioitumisesta, työvoimapulasta ja asiakkaiden kunnon heikentymisestä.

Juuri nyt Jukan ja Outin kaltaiset ihmiset
ovat erityisen huomion kohteena.

Apteekkarilehti seurasi asiaa tarkasti ja keskittyi varsinkin lääkitysturvallisuudessa havaittuihin ongelmiin sekä niiden ratkaisuihin. Omaishoitoa käsittelevä teemanumero aloitti keskustelun siitä, miten vanhushoidon ongelmat ajavat työikäisiä hoitamaan vanhempiaan, mikä lyhentää varsinkin naisten työuria.

Outi ja Jukka Ekholmin tarina toi esiin sen, että omaishoitoa vaivaat samat lääkitysongelmat kuin muutakin terveydenhuoltoa. Usein omaishoitaja on lähes yhtä huonossa kunnossa kuin autettava. Syöpää sairastava vanhus saattaa huolehtia muistisairaasta. Omalääkäreitä ei ole, ja hoitajat vaihtuvat tiheään.

Juuri nyt Jukan ja Outin kaltaiset ihmiset ovat erityisen huomion kohteena. Koronaviruksen vuoksi yli 70-vuotiaiden ja pitkäaikaissairaiden on elettävä eristyksissä, mikä tekee arjesta entistä raskaampaa.

Heidän suojelemisekseen emme tänään juhli Editgaalassa, vaan palkintojuhla on peruttu niin kuin kaikki muutkin julkiset tilaisuudet. Muuten juhlaan on kyllä aihetta.

Pelkästään vuoden juttu -sarjoihin tuli 97 ehdotusta. Onnea Pelastustieto-lehdelle ja kaikille muillekin Editkilpailun palkituille!

Rakas taakka (short-listalla)
Suomen Apteekkarilehti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 

Kommentit (0)
Kommentit ( 0 )

    Leave A Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *