BLOGI

09
Tam

Kommareita, koti-isiä ja kansannousuja

Olen aina ollut hidas ja epävarma lukija noin niin kuin proosan suhteen. Onneksi Pyhä Klasu tuo joka joulu kuluneen vuoden kiinnostavimmat kuvasarjat täsmätoimituksena kuusen alle.

Siinä mielessä on ajankohtaista kirjoittaa viime vuoden joululahjoista, että sain juuri luettua ne kaikki. Muumi-kuvioituun voimapaperiin oli kääritty mm. nämä hienot teokset:

Guy Delislen Merkintöjä Burmasta kertoo kanadalaisen piirtäjän vuodesta Myanmarissa. Sarjakuvablogimainen kirja on hilpeä ja taitavasti karrikoitu kuvaus länsimaisen koti-iskän arjesta kummallisen diktatuurin keskellä vaimon työskennellessä MSF:n (Ranskan Lääkärit ilman rajoja) leivissä kentällä. Delislen viiva on sympaattista ja tarinankerronta jotenkin hotakaismaista. Tykkäsin!

Berliini 2 — Savuinen kaupunki on Jason Lutesin Berliini-trilogian toinen suomennettu osa. 1910–30-luvuille sijoittuvissa tarinoissa käydään läpi Saksan poliittista historiaa yksilöiden kautta. Faktat on niputettu nätisti aidontuntuisten hahmojen elämään ja kuvat ovat yksityiskohtaisia ja selkeitä. Kustantajalle keppiä siitä, että tekstit on ladottu koneella ja ihan liian pienellä. Mutta tykkäsin!

Joe Saccon Palestiina on silminnäkijän raportti ensimmäisen intifadan loppupuolelta, 1991–92. Undergroundahtava piirrostyyli on paikoin raskasta katsella, mutta niin on aiheestakin raskasta lukea, etenkin teeman ollessa taas harmittavan ajankohtainen. Sacco voitti Palestiinallaan American Book Awardin, eikä sitä turhaan ole verrattu Art Spiegelmanin klassikko-dupartaan Maus (joka muuten aikanaan voitti erikois-Pulitzerin). Tykkäsin!

 

Kommentit (0)
23
Lok

Aika vaihtaa haravaa

Ohjelmistojätti Adobe pullauttaa aina puolentoista vuoden välein tuoreen ohjelmistopitkonsa ulos, ja viikko sitten se taas tuli.

Alan mestoilla on kohkattu CS4:n uusista ominaisuuksista jo loppukeväästä asti, ja eilen sitten pääsi Tennispalatsiin katsastamaan mitä näytettävää Adobe-miehillä on.

Sinänsä kätevää, ettei ole olemassa kuin yksi työkalusarja joka aika ajoin päivittyy. Esimerkiksi suntiona pitäisi jatkuvasti olla vertailemassa missä haravassa ovat piit sopivan tiuhassa ja mikä kahvinkeitin nopeiten tiputtaa messusumpit.

Tykkään lukea oppaita, katsoa tutoriaaleja ja opetella näppäriä trikkejä, koska haluan hallita työkaluni. Ellen täydellisesti, niin ainakin erittäin hyvin. Siksi pidän kovasti noista Adoben seminaareista. Esiintyjät ovat paitsi supliikkeja, myös aika hakoja hakkaamaan koneitaan.

Ei tosin johdu esiintyjistä, mutta eilen oli kuoleman rantapallo monesti läsnä. Lavalla sanailevan Englannin-elävän buuttaillessa ohjelmiaan, silmäilin aulassa jaettua brosyyriä:

Adoben CS4:llä luot näyttävää grafiikkaa ja digitaalikuvia sekä suunnittelet hämmästyttäviä taittoja paino-, web- ja mobiilijulkaisuihin.

Niin. On se kyllä hyvä, ettei enää tarvitse pähkäillä kuinka luoda hämmästyttävän hienoja ulkoasuja. Kunhan on alla uusin ja kiiltävin ohjelma.

 

Kommentit (0)
24
Syy

Se on kaikkialla

Kuulostaa melko nörtiltä, mutta kävin eilen katsomassa dokumenttifilmin fontista. Nimittäin Helveticasta. Eri ikäpolvien suunnittelijat kehuivat kilvan kuinka hienosti ko. kirjasin on suunniteltu. Ja onhan se.

”Niin hyvin tehty, ettet edes huomaa sitä.
Se on kuin ilmaa. Ja se on kaikkialla.”

Ohjaaja Gary Hustwit on saanut saamarin hyvän sakin haastateltavakseen. Lopullisia totuuksia hyvästä suunnittelusta laukovat muiden muassa New Yorkin metron opasteiden suunnittelija Massimo Vignelli ja mies Dingbatsien takana, Hermann Zapf.

Heistä seuraavaa polvea filmissä edustavat mm. Neville Brody (The Face, Arena) ja Stefan Sagmeister (hörhö). Vastoin ennakko-odotuksiani dokkari on myös hauska. Entisen Linotype-pampun, Mike Parkerin, haltioitunut esitelmä Helvetican muotojen välisestä briljantista limbosta on varsin kreisi.

Helvetican enskari oli jo viime syyskuussa, mutta Suomen kankaille sen toi vasta Rakkautta&Anarkiaa. Vielä näköjään ehtii sunnuntain näytökseen Andorraan.

Elokuvan virallinen kotisivu: www.helveticafilm.com

Alla oleva kuva on kotialbumistani, mutta Berliinin Zoo Stationin komea kilpi oli bongattu myös Helvetica-elokuvaan.

 

Kommentit (0)
22
Syy

Paristokäyttöinen miestenlehti

OP kirjoitti taannoin sanomalehden ja verkkolehden ympäristövaikutuksista. Laura taas lehden kannen merkityksestä.

Miehille suunnattu Esquire maksimoi lokakuun juhlanumerossaan sekä kannen huomioarvon että ympäristövaikutukset; kuuden nappipariston voimalla välkkyvän e-Ink -kannen elektroniset komponentit valmistettiin Kiinassa seitsemässä eri laitoksessa.

Kiinasta ne lennätettiin Dallasiin, Texasiin ja kuljetettiin sieltä jäähdytetyllä rekalla Meksikoon. Meksikossa niihin asennettiin manuaalisesti suojavaahtomuovit, jonka jälkeen valmiit kannet lähtivät niin ikään jäähdytetyillä rekoilla Kentuckyyn, Esquiren painoon. Lopuksi ympäriämpäri maailmaa, toki muoviin pakattuina. Ja painos on sen 700 000.

Uraauurtava ehkä, muttei erityisen siisti. Vai mitä tykkäätte? Videota Esquiren sivuilla.

Kuva: makezine.com

 

Kommentit (0)
19
Elo

Painomustetta ja parafiinia

Toissa vuonna mainio töölöläinen kirjakauppiaamme, Saarikoski, antoi minulle tyttäreni syntymän johdosta lahjaksi erityisen innostavan kirjan. Siinä esitellään usean sadan sivun verran amerikkalaisia tikkuaskien etikettejä 20- ja 50-luvuilta. Tuon aikuinen amerikkalainen käyttögrafiikka on aina kiinnostanut meikäläistä. Sikäläinen mainoskuvasto kun oli pinup-pimuineen ja piirroshahmoineen tavattoman veikeää. Sen lisäksi rajoitetut painomenetelmät saivat suunnittelijat kekseliäiksi ja miettimään mahdollisimman näyttäviä ratkaisuja vähin värein ja resurssein. Tietysti piti huomioida myös markkinoinnin päämäärät — tikkuaskihan on kätevänä ja mobiilina hyödykkeenä loistavaa mainosmaaperää.

Noh, kesälomalla sain vähän tatsia täkäläiseen stidikulttuuriin. Vietimme muutaman päivän mökillä ja vaimo tykkäsi iltaisin tonkia arjen aarteita ukkivainaansa lipastoista. Yhden laatikon pohjalla ollut sikarirasia oli täynnä appivaarin keräämiä tikkuaskin etikettejä 50-luvun Pohjois-Euroopasta; lähinnä Suomesta ja Ruotsista mutta myös kauempaa.

Mantuja kierrellyt mies oli haalinut kohtalaisen kokoelman etikettejä hyvinkin laaja-alaisesti, tamperelaisista teatteriravintoloista antwerpeniläisiin laivanvarustamoihin.

Samat tuotantoteknologioiden rajoitukset ja muut funktiosidonnaiset seikat käyvät ilmi myös näistä etiketeistä, mutta sekaan mahtuu silti mahtavan hienoja tuotoksia joissa suunnittelijalla tosiaan on sytyttänyt.

Näissä hommissa täytyykin pitää mielessä, että jos joku toimii kahdella värillä stidiaskin kannessa, niin hitto se toimii missä vain!

 

Kommentit (0)