Aihe: Blogi

13
Maa

Pikku ehdotus

Laura repi helmikuussa hiuksiaan, kun kaksi kilpailevaa teleyritystä aloitti jokavuotisen mittelön puhelinluettelon paksuudesta. Hän purki tuntojaan blogiimme, ja toivoi ehdotuksia luetteloiden kierrätysvaihtoehdoista. Kokeilin, ja ainakin Fonectan käyttämästä paperista saa mahtavan hyvää paperimassaa, josta voi luoda vaikka vinkeän ja pinkin autoradan Matchboxin pikkuautoille. Näin se menee:

Aloitetaan ottamalla talteen pitserioiden ja optikkoliikkeiden tarjouskupongit siltä varalta, että joskus tulee nälkä tai ettei näe.

Seuraavaksi revitään luetteloiden sisäsivut niin pieneksi silpuksi kuin käsin saa. Mieluiten nakuna. Silppu sekoitetaan lämpimään veteen ja liisteriin. Koska kenenkään kaapista ei kuitenkaan löydy liisteriä, sen vastikkeeksi käyvät aivan hyvin esim. vehnäjauhot ja Eri Keeper. Seos möyhennetään veteläksi pehuksi ja lopuksi tiristetään ylimääräinen neste pois.

Maasto täytyy muotoilla ohuista massakerroksista, koska peukaloa paksummat knöllit eivät tule kuivumaan. Ikinä. Huikeat korkeuserot saa parhaiten aikaan läiskimällä massaa liimalla siveltyihin styroksikukkuloihin.

Annetaan pienoismaailman kuivua vähintään 48 tuntia. Maalaus aloitetaan tummista sävyistä ja viimeistellään tsekkiläisellä kuivaharjaustekniikalla, sutimalla vaaleat sävyt kevyesti maaston huippukohtiin. Tavalliset askarteluvärit soveltuvat tähän mainiosti, koska niiden jälkeä ei tarvitse lakata, kuten peiteväreillä tehdessä.

Valmis!

Model Expo Helsingin messarissa 3.-5.4.

Dodge Challenger kaasuttaa kaarteeseen Jaggen ajovalot taustapeilissään.

 

Kommentit (0)
09
Maa

Drakan lehti Eliakseen

Kaapelivalmistaja Drakan asiakaslehti Johdin siirtyy Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen toimitettavaksi. Ensimmäinen Eliaksen tekemä Johdin ilmestyy kesäkuussa. Johdin on suunnattu sähkö‐, energia‐ ja telealan ammattilaisille, ja se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

– Viime vuonna teimme lukijatutkimuksen, jonka perusteella olemme uudistaneet lehteämme. Eliaksen kanssa kehitämme lehteä edelleen, ja tiimi on tosi innoissaan lähdössä tekemään raikasta ja lukijalähtöistä kokonaisuutta, sanoo päätoimittaja, viestintäpäällikkö Eeva Aunesluoma Drakalta.

Drakalla on Suomessa yli 90 vuoden kokemus kaapeleiden kehittämisestä ja valmistamisesta. Suomen Kaapelitehtaana ja Nokian Kaapelinakin tunnettu Draka NK Cables Oy on elävä osa suomalaisen elektroniikkateollisuuden historiaa.

Draka suunnittelee, valmistaa ja myy kaapeleita ja tarvikkeita energianjakelun, rakentamisen, tietoliikenteen ja muun teollisuuden käyttöön. Yhtiön hollantilainen emoyhtiö Draka Holding N.V. on yksi maailman suurimpia kaapelialan konserneja. Sillä on 68 tytäryhtiötä, jotka toimivat 30 maassa.

Lisätietoja:
Eeva Aunesluoma, Draka, puh. 010 566 3323
Outi Järvelä, Elias, puh. 040 577 1844

 

Kommentit (0)
09
Maa

Lisää numeroita!

”Ei tehrä tästä ny numeroo”, kuuluu Sinikka Nopolan tunnetuksi tekemä hämäläinen – ja miksei vähän yleissuomalainenkin – mentaliteetti. Mutta 19 kuukautta vanhan yrityksen on ihan pakko tehdä tekemisistään numeroa. Tässä muutama: 6 päivässä pääsimme uutisoimaan 3 hienosta asiakassuhteesta. Asiakkaista nuorin on 3 kuukauden ikäinen ja vanhin yli 90‐vuotias.

Kauppalehti omisti perjantaina Preve Oy:n startille kokonaisen uutisaukeaman. Ei ihme, sillä suuren lääkeyhtiön siirtyminen palveluliiketoimintaan on iso askel. Pitkäaikaissairauksien omahoidon tukeminen on myös yhteiskunnallisesti merkittävä avaus.

Lisäksi terveysvalmennukseen perustuvaa palvelukonseptia jalostetaan vientituotteeksi. Preven johtajan Mikko Vasaman mukaan keskusteluja on jo käyty Pohjoismaiden, Hollannin ja Sveitsin kanssa. Elias on ollut mukana Pfizerin uudessa aluevaltauksessa alusta asti. Nyt olemme päässeet suunnittelemaan yritysilmeen, ja työstämme parhaillaan Preven verkkosivuja.

KWH Pipen asiakkaat saivat tällä viikolla luettavakseen ensimmäisen Eliaksen toimittaman Putkessa‐lehden. KWH‐konserniin kuuluva KWH Pipe on maailman johtavia muovisten putkijärjestelmien valmistajia ja kehittäjiä. Vaasalainen monialayritys täyttää tänä vuonna 80 vuotta.

Vielä pidemmät juuret on kaapelivalmistaja Drakalla. Ensimmäinen Eliaksen toimittama Johdin-lehti ilmestyy kesäkuussa. Draka NK Cablesin yrityshistoriaa ovat nimet Suomen Kaapeli ja Nokian Kaapeli.

Draka on muuten jo kolmas Outin entinen asiakas, joka on seurannut häntä tänne Eliakseen.

 

Kommentit (2)
06
Maa

Tervasta kasvoi Preve

Lääkeyhtiö Pfizer otti uuden askeleen ja perusti palveluliiketoimintaan keskittyvän tytäryhtiön. Preve Oy myy pitkäaikaissairauksien omahoitoa tukevaa terveysvalmennusta sairaanhoitopiireille sekä muille alan organisaatioille ja yrityksille. Siinä koulutettu terveysvalmentaja ohjaa potilaitaan puhelimitse lääke‐, hoito‐ ja käyttäytymistieteitä yhdistävän ohjelman mukaan.

Julkaisuosakeyhtiö Elias suunnitteli Preven yritysilmeen ja työstää parhaillaan verkkosivuston ulkoasua. Palvelu julkaistaan CH5 Finlandin Navigo‐sisällönhallintajärjestelmällä. Elias oli mukana projektin viestinnässä jo syksyllä 2007, kun terveysvalmennus alkoi Päijät‐Hämeessä. Silloin hanketta esiteltiin Nykypäivä‐lehdessä ilmestyneessä terveyspoliittisessa advertoriaalissa.

”Preven palvelut perustuvat verkostoitumiseen ja vahvaan yhteistyöhön osaavien yhteistyökumppaneiden kanssa”, sanoo Preven johtaja Mikko Vasama.

Tutkitusti vaikuttavaan terveysvalmennukseen on osallistunut jo yli 700 000 ihmistä ympäri maailmaa. Päijät‐Hämeen TERVA‐pilotissa on ollut mukana yli 1000 valmennettavaa, ja tutkittua tietoa heidän terveytensä kohentumisesta saadaan vuoden 2009 aikana.

Kauppalehti uutisoi tänään Pfizerin uuden aluevaltauksen näyttävästi.

Preven väliaikaiselle verkkosivustolle pääset tästä linkistä www.preve.fi

Lisätietoja:
Mikko Vasama, Preve, puh. 050 395 0641
Olli-Pekka Tiainen, Elias, puh. 040 507 4754

 

Kommentit (0)
04
Maa

KWH Pipe lehtikumppaniksi

 

Oy KWH Pipe Ab on aloittanut yhteistyön Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen kanssa. Ensimmäinen Eliaksen toimittama Putkessa-lehti ilmestyi maaliskuun alussa.

Putkessa ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sen lukijoita ovat talo- ja yhdyskuntatekniikan ammattilaiset kuten urakoitsijat, rakentajat ja suunnittelijat. Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä KWH Pipe on julkaissut lehteä kymmenen vuotta.

– Asiakkaamme ja sidosryhmämme lukevat lehden tarkasti, ja joihinkin esimerkkeihin palataan vuosienkin päästä. Lehden roolia viestimenä korostetaan jatkossa entisestään. Yrityksemme pitkä historia tuo mukanaan paljon perinteitä, mutta samalla pitäisi pyrkiä myös uudistumaan. Uuden kumppanin kanssa uskomme löytävämme uusia ja raikkaita ideoita lehtemme kehittämiseen, sanoo päätoimittaja, KWH Pipe Suomen johtaja Juha Kainulainen.

Elias toimittaa myös kahdesti vuodessa ilmestyvän englanninkielisen Pipe World -lehden.

KWH Pipe on maailman johtavia muovisten putkijärjestelmien valmistajia ja kehittäjiä. Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa toimiva yhtiö valmistaa, markkinoi ja kehittää korkealuokkaisia muoviputkijärjestelmiä ja
tarjoaa palveluja talotekniikkaan, yhdyskuntatekniikkaan ja teollisuuden tarpeisiin.

Lisätietoja:
  • Juha Kainulainen, KWH Pipe, puh. (06) 326 5574
    Outi Järvelä, Elias, puh. 040 577 1844

 

Kommentit (0)
24
Hel

Verkon napanöyhtää

Selailin vanhoja median verkkosivuja Internetin kirjastosta. Mika Myllylä keikkui otsikoissa, ja lakko piinasi Finnairia myös tasan kymmenen vuotta sitten – ei tosin lentäjien, vaan lennonjohdon.

Kymmenessä vuodessa lehtien verkkosivut ovatkin muuttuneet enemmän kuin itse uutiset. Printtiuutisten naiiveista tiiserikokoelmista on kehittynyt uutistuotannon moottoreita, jotka jauhavat runsaasti myös ajattomampaa hyötytietoa ja viihdettä yhteisöjensä pureskeltavaksi.

Mutta näkyy internetin voima myös uutisaiheissa. Samalla kun verkko imaisee koko maailman sisäänsä, oma maailmamme käpertyy yhä tiiviimmin ruudun ääreen. Päivän uutisista hämmästyttävän moni liittyy suoraan nettiin.

Esimerkiksi brittiprofessori varoittelee, että facebookin käyttö tylsistyttää lasten aivot. Aikuisia kiusaa se, että Gmail tökkii ympäri maailmaa. Hesarin tiedesivuilla esitellään kuinka teollisuushallit ympäri maailmaa muuttuvat palvelinfarmeiksi.

Verkossa levitettävän materiaalin tekijänoikeuksista taistellaan Ruotsissa käytävässä Pirate Bayn oikeudenkäynnissä.

Periaatteessa tekijänoikeuksien suojaamisesta on kyse myös Lex Nokiaksi ristityssä tietosuojalain tiukennuksessa. Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että eniten herättää tunteita työnantajan mahdollisuus päästä työntekijöidensä sähköpostien tunnistetietoihin. Tosin keskustelu on jonkin aikaa sitten livennyt itse laista siihen, kuka painosti valmisteluvaiheessa ja ketä. Hauskaa että tästä löytyy todisteita – mistäpä muualta kuin vanhoista sähköposteista.

 

Kommentit (0)
13
Hel

Hyvä diili

Olivia-lehti nappasi verkkosivustonsa vetonaulaksi yhden Suomen seuratuimmista bloggaajista. Paras aika vuodesta -blogin ”Honey Junky” siirtää supersuositun bloginsa Olivian maaliskuussa avautuvalle uudelle sivustolle.

Hunajainen nimimerkki saa jäädä, mutta kymmenet tuhannet mehiläiset eivät voi olla väärässä. He löytävät takuuvarmasti tiensä Olivian sivustolle Stellan blogiin.

Honey Junky on Suomen Ebba von Sydow. Kun Honey Junky ylisti syksyllä blogissaan Mavalan syksyn uutuussävyä, samainen lakka myytiin parissa päivässä loppuun Helsingistä.

Stella saa jatkossa palkkaa harrastuksestaan ja Olivia vastineeksi 200 000 käyntiä kuukaudessa. Onnittelut molemmille!

 

Kommentit (0)
05
Hel

Osallistu suunnittelukilpailuun!

On jälleen aika kiikuttaa vanhentuneet puhelinluettelot paperinkeräyslaatikkoon ja sijoittaa uudet katalogit hyllyyn pölyä keräämään.

Fonecta toimitti jo omat tuhat sivuansa Helsingin seudun puhelinnumeroita. Eniron versiot toimitetaan lähipäivinä.

Kuinka tämä hulluus voi jatkua vuodesta toiseen? Käyttääkö joku vielä painettuja puhelinluetteloita? Entä onko joku joskus tarvinnut niitä kaksin kappalein?

Julistan suunnittelukilpailun puhelinluetteloiden hyötykäytön kehittämiseksi. Kilpailu on kaikille avoin. Paras ehdotus palkitaan.

 

Kommentit (2)
04
Hel

Väritön 90-luku

Kukapa enää uskoisi, että vielä 90-luvun alkupuolella sanomalehdet olivat pääsääntöisesti mustavalkoisia. En minä ainakaan – ellei Olli-Pekka olisi kaivanut kätköistään laatikkokaupalla vanhoja Ilta-Sanomia ja mapeittain leikkeitä todisteeksi.

Nykäsmatin elämä oli kyllä värikästä jo tuolloin. Muuten lehdissä on nykyiseen verrattuna yllättävän vähän totaalihömppää. Vasta tosi-TV vyörytti turhat julkkikset toden teolla myös painettuun mediaan.

OP on valmistellut mielenkiintoisen luennon puheenaihejournalismista. Topi vastasi esityksen visuaalisesta toteutuksesta – kuten aina. Luennosta pääsevät tänään nauttimaan Metropolian toimittajaopiskelijat.

 

Kommentit (0)
25
Tam

Painettu blogi

Chicagossa ja San Fransiscossa jaellaan tiistaina erikoisia lämpimäisiä. The Printed Blog -julkaisee valittuja blogikirjoituksia ja niiden kommentteja kahdesti päivässä ilmestyvänä ilmaisena kaupunkilehtenä.

Hanke on mainosrahoitteinen ja perustuu paikallisuuteen. Mukaan on näin alkuvaiheessa lupautunut yli 300 bloggaajaa.

Onkohan tässä mitään järkeä?

Aiheesta ovat kirjoittaneet muun muassa The New York Times ja Wired.

P.S.
The Printed Blog -sivuston uutisotsikoissa oli ainakin vielä tänään päiväyksissä väärä vuosiluku. Luulisi, että joku muukin olisi jo asiasta huomauttanut, mutta pistinpä minäkin toimitukselle viestiä. Saa nähdä korjaavatko virheen. Vuoden vanhat uutiset eivät anna sivustosta kovin dynaamista vaikutelmaa.

 

Kommentit (0)